perjantai 9. marraskuuta 2012

Fasistien ideologit, osa 1

Suomalaisen fasismin taustalla vaikuttavat kansainväliset vaikutteet, eikä mikään ihme, sillä kansallissosialismin, äärikansallisuuden ja kiihkomielisen patriotismin juuret ovat Manner-Euroopassa ja Britteinsaarilla. Aatteessa ei ole siis mitään kovin "suomalaista".

Tästä huolimatta Suomessa vaikuttaa aktiivinen joukko ajattelijoita, joiden kirjoitukset pyrkivät rakentamaan ideologista pohjaa postmodernille pohjoiselle nykyfasismille. Sääntönä näyttäisi olevan tietty hajurako ilmifasistisiin ryhmiin ja eräänlainen retorinen usva, jolla pyritään estämään suora näköyhteys ääriajatteluun. 


Hyvä esimerkki on fasistisen Sarastus verkkolehden toimituskuntaan kuuluva esseisti Timo Hännikäinen, jonka radikaali traditionalismi ja sympatiat fasismia ja kansallissosialismia kohtaan tulevat usein ilmi hänen – varsinaisten omien ajatusten sijaan – kirjoituksissaan ihannoimien ajattelijoiden kautta. Tosin ei siitä ole kauaakaan kun Hännikäinen intoutui facebookissa julistamaa juutalaisten ja kommunistien tulevaa joukkomurhaa.

Vaikka välillä lipsuukin, pyrkii Hännikäinen parhaansa mukaan pysymään ladulla tehdessään pesäeroa hitleristeihin tai uusnatseihin, joiden ideologioista hänen itse maalamat suuret linjat eivät kuitenkaan merkittävästi eroa. Hännikäinen on älykkö ja ylimielinen elitisti ja haluaa pysyäkin sellaisena. Natsit ovat hänelle yhden asian juntteja, epäilemättä hyödyllisiä omassa väkivaltaisessa kaheliudessaan, mutta epä-älyllisinä vaaraksi aatteen uskottavuudelle. Kaikkiaan Hännikäinen on niin erikoinen tapaus, että aion palata häneen myöhemmin uudelleen.

Vaikka katunatseihin ja muihin kiivailijoihin halutaan tehdä eroa, on fasisti-ideologien ajattelun taustalla selkeä pyrkimys kasvattaa kahtiajakoa tietyn rotuun, kansaan, perinteeseen perustuvan idealistisen puhtauden ja sen uhkana nähtyjen ilmiöiden – liberalismin, kapitalismin, vasemmistolaisuuden, maahanmuuton, modernin, postmodernin, jne. – välille. Omaa ajatteluaan he kutsuvat traditionalismiksi, kulttuurikonservatismiksi, kansallismielisyydeksi, antimodernismiksi, patrioottisuudeksi, kuka miksi milloinkin.


Kotimaisissa fasistiälyköissä on salonkikelpoisuuden lisäksi myös jotain kummallista. Ensiksikin osaa heistä yhdistää tietty narsismi ja halu olla valtakunnan se vinksahtanut ja vasemmiston parjaama väärinymmärretty älykkö, toiseksi he ovat joko katolisia tai mystikkoja.

Koska fasismi on itsetarkoituksellisen valistusvastainen, täytyy sen asettaa perustansa johonkin epärationaaliseen. Tästä syystä fasistiälykköjen ajattelua värittää silmiinpistävän kiihkomielinen metafyysisyys, jonka ilmeinen tarkoitus on täyttää itse ajattelussa olevat aukot.

Metafyysisyys voi olla harkittua ja hyvin perusteltua – kuten vaikkapa Immanuel Kantin kohdalla –  tai sitten se johtuu ajattelun heikkoudesta. Kotimaisten fasistiälykköjen kyse on jälkimmäistä. Heidän filosofiansa tuntuu viime kädessä kiteytyvän halla-aholaiseen imperatiiviin: kyse on asioista, joita ei voi eikä pidäkään perustella sen kummemmin. Eikä siinä mitään, näinhän asioiden laita tuntuisi usein olevan. Ristiriitaista kuitenkin on, että tätä relativistisempaa ajatusta on vaikea löytää aatteesta jonka tarkoitus on olla mitä suuremmissa määrin ei-relativistinen. Itse asiassa kulttuurikonservatiivit nimeävät relativismin yhdeksi aikakautemme suurimmista synneistä.

Mutta metafyysisyydellä voi olla muutakin annettavaa fasismille. Fasismin henkilökultti on perinteisesti perustunut johtajan yli-inhimilliseltä vaikuttavaan omituisuuteen, jolla on niin ikään paikkailtu aatteen heikkouksia. Tietyllä sekopäisyydellä on ollut voimantuntoa lietsova vaikutus – huumepäisessä ja kimeä-äänisessä, totaalista sotaa julistavassa räyhääjässä täytyy olla jotain suurta.

Hännikäinen liikkuu samoilla linjoilla. Hänen ajattelun fetisistinen ydin on todellisen olemassaolon tai aitouden aave, joka tulee väkevimmillään ilmi kuoleman ja taistelun hurjuudessa, hylätyn vihassa maailmaa vastaan, soturiudessa tai uhrautumisessa kansan, kulttuurin ja perheen puolesta. Tästä irtoavat kiksit ovat romanttista vavisuttavaa ylevyyttä. 


Sarastukseen niin ikään kirjoittava Rami Leskinen on astunut askeleen pidemmälle. Hänelle esoteerisuus ja New Age hindulaisuus ovat mananneet esiin nelikätisen mustan jumalan, joka ajaa Leskistä takaa koko sivilisaation tuho muassaan.

Valistuksen korvaaminen sarastuksella on sinänsä kiinnostavaa, mutta ei selitä kykenemättömyyttä kokea apokalyptista ylevää ilman fasismia. Tämä viittaa johonkin muuhun.

10 kommenttia:

  1. Sanot tekstissäsi fasistien ajatuksen olevan tehdä eroa mm. moderneihin ajatuksiin. Tiedoksesi sanottakoon, että fasismi on itsessään modernismin ideologinen sovellus. Tämä johtuen ihan siitä, että fasismissa pyritään vahvaan, militaristiseen, teolliseen ja "jarruttavat perinteet" taakse jättävään valtioon. Mutta lienee liian paljon odotettu pientä aatehistoriallista käsitystä tällaisessa kontekstissa.

    Terv. Jarkko Pesonen (eräs Sarastuksen kirjoittajista)

    VastaaPoista
  2. "Valistuksen korvaaminen sarastuksella on sinänsä kiinnostavaa, mutta ei selitä kykenemättömyyttä kokea apokalyptista ylevää ilman fasismia. Tämä viittaa johonkin muuhun."

    Niin, tai sitten tällaisen bipolaarinen tulkinta kertoo tulkitsijasta itsestään? :)

    VastaaPoista
  3. Pidän sanomastani kiinni: osa fasisteista pyrkii tekemään eroa moderneihin ajatuksiin. Olen kuitenkin Jarkko samaa mieltä kanssasi siitä, että fasisimi on ehdottoman moderni ideologia. Fasistien epäjohdonmukaisuus ei ole minun vikani.

    Olen aikeissa käsitellä modernia antimodernismia ja perinnötöntä traditionalismia tulevissa kirjoituksissa.

    VastaaPoista
  4. Ilon militantin paras kontribuutio on hänen ratkiriemukas nimimerkkinsä. Siitä tulee mieleen *riemuleiri*, jollaiselle hän epäilemättä fantasioikin Hännikäisen hänen elinaikanaan (jokainen totaristi vaatii itse saada nähdä oman utopiansa toteutumisen, hänelle ei 50 tai 100 vuoden päästä koittava maanpäällinen pratiisi kelpaa) päätyvän. Hänen varsinainen asiansa sen sijaan jää heikommanpuoleiseksi, koska hän ei kommentoi mitään, mitä Hannikäinen on tehnyt tai sanonut, vaan hän kommentoi Hännikäistä sellaisena kuin hän haluaa/tarvitsee Hännikäisen olevan. Lopuksi hän kiskoo vielä kovin ohutta ja repaleistä sub-habermasilaista sumuverhoa koko aktin suojaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tekstissä mainitsin: Hännikäinen on niin erikoinen tapaus, että aion palata häneen myöhemmin uudelleen.

      Poista
    2. Hännikäinen herättää oikeutettuja epäilyksiä, mutta onko hän "oikea" fasisti, siitä ei voi olla varma, ellei henkilöä tunne. Hän voi olla vain näiden porukoiden "hyödyllinen idiootti", joka raivaa tietä "itse asialle" naiivilla "traditionalismillaan", yksipuolisuudellaan ja flirttailemalla narsistisessa huomionkipeydessään Julius Evoloidensa kanssa. Mutta pitää olla tyhmä, jos ei HÄnnikäisen uudempia juttuja lukiessaan epäilyksiä ala herätä. Tyyppi on mitä ilmeisimmin joutunut huonojen vaikutusten piiriin. Harmi, koska Hännikäinen on joskus kirjoittanut asiaakin.

      Poista
  5. " Omaa ajatteluaan he kutsuvat traditionalismiksi, kulttuurikonservatismiksi, kansallismielisyydeksi, antimodernismiksi, patrioottisuudeksi, kuka miksi milloinkin."

    http://orwell.ru/library/articles/As_I_Please/english/efasc

    Määrittely on ainakin ollut reipasta jo 1940-luvulta lähtien

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän yskän ja tiedostan määrittelyn tarpeellisuuden mutta samalla sen hankaluuden sekä siinä piilevän riskin ambivalenttiuteen.

      40-luvulla media käytti termiä eri tavoin kuin nyt, samoin sitä varmasti viljeltiin puhekielessä toisella lailla. Myös alueelliset erot ovat olleet ja ovat edelleen suuret. Etelä-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa termi on hyvin arkisessa käytössä verrattuna Suomeen, jossa sanaa käytetään paljon varovaisemmin ja jossa kielitoimiston kätyreinä toimiva konservatiivinen äärioikeisto yrittää parhaansa mukaan vältellä siksi luokitelluksi tulemista. Tämä he tekevät lähinnä omaa takamustaan ajatellen.

      Minusta vallitsevassa kielellisessä ja kulttuurillisessa tilanteessa fasismi on varsin käypä karsina tietyille Suomessa vaikuttaville yksilöille ja ryhmille, jotka ovat joko ideologisesti tai ihmiskuvansa perusteella lähellä historiallista fasismia tai uusfasistista liikehdintää ja näiltä osin lähempänä toisiaan kuin ketään muuta.

      Poista
  6. Jos Sarastus ei ole fasistinen julkaisu, miksi se julkaisee aidosti ja avoimesti ei vain fasistisia, vaan natsistisia kirjoituksia? Viittaan etenkin Rami leskisen kirjoittamaan Savitri Devi -esseeseen, jossa tästä HItlerin papittaresta puhutaan ei vain täysin kritiikittömässä sävyssä vaan positiivisesti, ikään kuin kyseessä olisi jokin hovikelpoinen intellektuelli. Sarastus on myös julkaissut Leskisen Devi-suomennuksen.
    Natsipropagnadaa siis. Se ei ole leikin asia.
    Muut kirjoittajat eivät mene näin pitkälle, mutta se, että he sallivat tällaisen lehdessään herättää oikeutettuja epäilyksiä.

    Vastenmielinen on myös Mika Keräsen Joseph Maistre -essee, joka on niin ikään täysin kritiikitön tämän katollisen protofasistin ideologiaa kohtaan. Tämän kirjoituksen laitoin kirjoittajan typeryyden piikkiin (kykenemättömyyten ymmärtää, mitä edes lukee) mutta Leskisen juttujen jälkeen en ole ihan varma.

    Rami Leskinen on myös mitä ilmeisimmin ihan oika uusnatsi.
    http://whiterebelsfinland.blogspot.fi/2010/02/turun-ja-helsingin-keikkaraportit-1997.html

    VastaaPoista
  7. Mitä helvettiä varten kukaan täysjärkinen haaskaisi aikaansa Sarastuksen natsien propagandan lukemiseen? Timo Hännikäinen ja muut fasistit ovat mielisairaita. Fasistien sepustukset ovat hullujen houretta, eikä niillä ole arvoa kuin enintään psykiatrisessa mielessä.

    VastaaPoista