Maaliskuussa 2022 ystäväni Anton kertoi aikeistaan lähteä kohti Kiovaa. Sovimme pitävämme yhteyksiä, ja viimein hänen lähdettyään syntyi ajatus koota silloin tällöin hänen kokemuksia, ajatuksia ja kohtaamisiaan artikkeleiksi, joilla osaltamme voisimme pitää suomen kielen taitoisia anarkisteja ja antiautoritaareja tietoisina anarkistien toiminnasta Ukrainan sodassa. Ajattelimme, että artikkelit olisivat käytännöllisintä toteuttaa tekemieni haastattelujen pohjalta, jolloin Antonin aika säästyy kirjoittamisen sijaan muihin toimiin. Lopullinen teksti on Antonin tarkastama ja hyväksymä. Tämä on sarjan toinen osa.
***
Missä olet ollut viime aikoina?
Olin pari viikkoa Lvivissä ja palasin takaisin Puolaan
Minkälainen kaupunki Lviv on?
Vähän niin kuin Helsinki. Keskusta, metsää ja lähiöt kauempana. Aika iso. Siellä ei varsinaisesti huomaa, että on sota. Kaikki kaupat ja palvelut on auki. Jonkin verran tosin näkyy sotilaita ja sotaan liittyviä julisteita kaupunkitilassa, mutta muuten ihmiset näyttäisivät elävän aika tavallista elämää – paitsi klo 23-07 on ulkonaliikkumiskielto ja 9 jälkeen ei saa myydä alkoholia. Tässäkin mielessä se muistuttaa Helsinkiä.
Kaupungissa on paljon työttömiä, ja monilla on taloudellisesti vaikeaa. Sota on tietysti pahentanut asiaa. Konkreettista hätää ei ehkä vielä ole, mutta tilanne pahenee jatkuvasti. Täällä on yritetty organisoida jonkinlaista yhteisapua vaikeassa tilanteessa oleville, rahaa ja ruokaa ja niin edelleen.
Kahtena ensimmäisenä iltana oli ilmahälyytyksiä. Ne käynnistyvät aika laajalla alueella jos joku ohjus on ilmassa, mutta tänne ei päätynyt niistä yksikään. Viikko ennen Lviviin saapumista kaupungin alueelle tehtiin ohjusisku, mutta asuinalueita ei pommitettu.
Minkälaisia vaikutuksia sodalla muuten on ukrainalaisten elämään?
Joitain sellaisia kehityksiä on ilmassa joita täytyy seurata tarkasti. Ukraina siirtyi poikkeustilaan ja sota-ajan lainsäädäntöön silloin kun sota alkoi, ja tällä on omat vaikutuksensa yhteiskuntaan. Toisaalta nationalismi on myös tosi vahvaa nyt. Jo ennen sotaa venäjämielisyyttä käytettiin keinona, jonka avulla yritettiin kontrolloida yhteiskunnallista keskustelua: jos jostain asiasta ei pidetty, oli tyypillistä yrittää kääntää se julkisuudessa venäjämielisyydeksi. Nyt tätä keinoa tai tällaista retoriikkaa käytetään kaikkialla. Erilaisia järjestöjä ja aktivisteja hiljennetään juuri sodan varjolla näin.
Esimerkiksi ympäristöliike on yrittänyt herätellä keskustelua tästä sota-ajan lainsäädännöstä ja siitä miten se vaikuttaa ympäristöön, resurssien tuotantoon ja vaikka metsätalouteen. Näyttää siltä, että metsäteoillisuus käy nyt erityisen kovilla kierroksilla, eli metsät matalaksi ja puut Eurooppaan, sellaisetkin metsät jotka olivat ennen suojelun piirissä. Sota tavallaan tarkoittaa myös sitä, että kaikki on kaupan. Eli luonnonsuojelulait on käytännössä peruttu sodan ajaksi ja monet hyödyntävät tätä. Kapitalistit tekevät paljon rahaa.
Aktivistit, jotka tällaisia ilmiöitä tarkkailevat eivät pääse ääneen, ja kaikki kritiikki leimataan venäjämyönteisyydeksi. Edes sellaiset ympäristötoimijat, joilla on perinteisesti ollut läheiset suhteet poliitikkoihin, eivät voi tällä hetkellä puhua. Nyt ne yrittävät herättää keskustelua Ukrainan ulkopuolella ja toivovat, että sitä kautta syntyy jonkinlaista painetta. Sama koskee työntekijöiden oikeuksia, joita on sodan takia heikennetty miltei olemattomiin – kapitalistit saa tässäkin tehdä mitä haluaa. Asiaan on miltei mahdoton puuttua. Ammattiliitot eivät voi, eikä kukaan muukaan, koska on sota ja sillä voi oikeuttaa melkein mitä vaan. Jos ne sanovat, ettei näin voi sanoa ja tehdä työläisille, niin sanotaan, että se on venäjämielistä, että kaikkien ja kaiken täytyy nyt tukea sotaa.
Tilanne on kaikin puolin aika kärjistynyt. Se voi olla tavallaan pinnallista ja jotain tilapäistä, mutta rasituksen, nationalismin ja median yhdistelmä on aika paha. Vaikea keskustella asioista, kun kuulemma nyt ei ole keskustelun aikaa.
Pari muutakin aihetta on. Eli vaikka jos joku 16-50 vuotias haluaa lähteä pois maasta, niin tämä ei onnistu, vaan heidät otetaan kiinni ja julistetaan karkureiksi. Tätä täytyy kanssa seurata.
Toisaalta on ollut myös tapauksia, että jotkut haluaa lähteä näistä ikään kuin vapaaehtoisista paikallispuolustusryhmistä, mutta ilmeisesti eroaminen niistä ei ole niin helppoa. Se on varmaan ryhmästä myös paljon kiinni. Niistä siis pääsee pois, mutta olen kuullut, että joidenkin kohdalla eroaminen on ollut vaikeaa.
Sitten poliisit on ratsannut joidenkin solidaarisuusliikkeeseen kuuluvien tovereiden asuntoja. Heitä epäiltiin poliisin mukaan humanitaariseksi avuksi tarkoitettujen tavaroiden kauppaamisesta. Ketään ei ole pidätetty, eikä kukaan tiedä mistä poliisit on saanut tällaista päähänsä, mutta viime aikoina näin on käynyt kolme kertaa. Poliisit ovat ikään kuin tsekannut, mitä nämä solidaarisuustoimijat tekee ja todenneet sitten kuitenkin, että ei tässä ole mistään laittomasta kyse. Näitä ratsioita tehneitä poliiseja ei kai sinällään kiinnosta jos radikaalien solidaarisuustoiminta, niillä on ilmeisesti muutakin mietittävää, mutta jostain syystä heidät on kuitenkin lähetetty tsekaamaan. Jatkosta vaikea sanoa. Aika monet ottavat todella ison riskin niin taloudellisesti kuin viranomaistenkin kanssa, ja aika monella on mielessä, että tässä ei leikitä, että kaikille tulee vaikeuksia tavalla tai toisella sitten kun sota loppuu.
Mitäs teit siellä Lvivissä?
Jatkoin tätä solidaarisuustyötä. Olen säätänyt autoja ja ollut järjestelemässä solidaarissutoimijoiden tavaravarastoa. Se on ollut pitkälle tavaran etsimistä ja tilaamista, ja sen selvittämistä, mitä tarvitsee mihinkin. Aika paljon tarvitaan erilaisia sairaalatarvikkeita. Näitä hankitaan siis näillä lahjoitusrahoilla. Tämän lisäksi olen lähettänyt listoja muille ryhmille ympäri Eurooppaa, ettei tule päällekkäisiä lahjoituksia vaan voidaan olla täsmällisempi sen suhteen mitkä ovat tarpeet kulloinkin täällä.
Näille taistelijoille lähinnä tilataan sitä tavaraa. Yks maastoauto oli ammuttu ja täytyy hoitaa uusi, eli on myös asioita, jotka on oikeasti kalliita. Tavaroita tulee ja niitä lähetetään eteenpäin jonnekin, ja ne sitten ammutaan. Osa avun kohteista on Kiovassa, osa Harkovan lähellä, osa idässä ja sitten on joitain, jotka tulevat ja menevät edestakaisin. Jonkun verran on ollut myös kysyntää droneista. Ne pelastaa henkiä, kun voidaan tarkkailla missä viholliset on, mutta niitä myös käytetään sotimiseen.
Samalla jatkan myös mediaprojektia, jonka tarkoituksena on luoda kommukaatioyhteyksiä eri ryhmien välille – ja olen yrittänyt mahdollisuuksien mukaan keskustella erilaisten ihmisten kanssa kasvotusten niin täällä kuin videopuheluiden kautta ympäri Eurooppaa. Olen aika paljon vastaillut tovereiden kysymyksiin ja valmistellut materiaalia podcastia varten. Yritämme saada täällä aikaiseksi jonkun laajemman analyysin ja kannanoton tilanteesta, ja siihen sitten eri anarkistiryhmiä muualta mukaan.
Mitään erityistä anarkistien verkostoahan ei ole, jotain pientä on joo, mutta eri ryhmät, isot ja julkiset, niillä ei ole mitään vahvaa suhdetta keskenään. Anarchist Black Cross ja Anarchist Federation on jotenkin yhteyksissä, mutta muuten tällaista on aika vähän. Halua verkostoitumiseen selvästi kuitenkin on, ehkä osin myös koronan takia, kun ihmiset eivät ole päässeet näkemään niin paljon toisiaan.
Minkälaisia kysymyksiä tai keskustelunaiheita on tullut vastaan?
Aika paljon kysytään samoja asioita.
Yksi aika kiinnostava keskustelu on se, mikä voi olla anarkistien asema sodassa ja mikä voisi olla päämäärä anarkisteille tällaisessa tilanteessa. Siis ihan tämän konkreettisen sotimisen ohella. Tätä keskustelua olisi tarpeellista miettiä ja syventää, ja tämä kysymys tuntuisi olevan mielessä kaikilla, joiden kanssa olen ollut yhteydessä.
Sotaan voi valmistautua, voi opetella ampumaan, asentamaan katkenneet sähköt tai vedet. On paljon käytännön taitoja, joita voisi tarvita sodan tilanteessa ja ihan laillisia tapoja oppia näitä. Ei tarvitse sitä varten välttämättä mennä sotimaan jonnekin. Aseista avoimesti puhuminen on tietty pohtimisen arvoinen asia, koska silloin joutuu helposti repression kohteeksi.
Jotkut selvästi ajattelevat näitä tällaisia poikkeusajan taitoja enemmän kuin ennen. Mistä saa mitäkin, miten voisi verkostoitua eri ryhmien kanssa. Sodan alusta ei ole niin pitkä aika ja ihmiset edelleen etsivät ja löytävät toisiaan, ja monet ovat tutustuneet vasta sodan aikana. Pari kolme kuukautta on loppujen lopuksi aika lyhyt aika järjestäytyä.
Mikä on sun kokemus siitä miten anarkistinen ja antiautoritaarinen solidaarisuus toimii?
No suurin juttu tässä on eri rytmi täällä ja muualla maailmassa, ja se on välillä aika hankalaa hyväksyä tai tajuta. Täällä on akuutti tilanne, käynnissä on sota ja hätä, jolloin on vaikea hoitaa asioita hitaasti. Uusia ihmisiä jotka tarvitsevat apua tulee koko ajan lisää. Sitten toisaalta on ihmisiä, jotka haluaa auttaa, mutta niillä on niiden omat jutut ja käytännöt ja arki vielä siinä. Täällä on sota ja kyse on ihmiselämistä, ja jollain menee kolme päivää tai viikko hoitaa jotain yksinkertaisia juttua tai ottaa yhteyttä, niin siihen on hankala sopeutua, vaikka se ihan ymmärrettävää onkin.
Vaikka anarkisteja on vähän, niin kaikki apu on kuitenkin hyvä asia. Vaikea sanoa jokapäiväisessä arjessa, että mitä tämä tarkoitaa tai mitä tässä tapahtuu, mutta kaikki tekee sen oman pienen osansa eikä kannata jäädä ajattelemaan, että ollaanko voitolla ja miten se apu isossa kuvassa käytännössä auttaa tai toimii, vaan että tehdään.
Meidän tukemat ihmiset on siis lähinnä Kiovassa ja Harkovan lähellä, niitä kaikkiaan melkein 200 ihmistä, joita tuetaan suoraan. Pieni määrä ihmisiä kokonaisuuteen verrattuna, mutta kuitenkin. Kaikki tekee sen mitä pystyy.
Käytäntö on tavallaan tärkeämpää kuin se, miten sitä ajatellaan. Totta kai yhteistyötä tehdään ihmisten kanssa joihin luotetaan, mutta ei ole oikein aikaa ajatella liikoja, onko joku anarkisti tai ei, kunhan on luottamus, että tehdään yhdessä ihmisten kanssa ja että näiden kanssa voisi myös sitten tulevaisuudessakin tehdä yhteistyötä. Mutta selvennän tässä, että mitään ryhmiä ei avusteta jotka ovat äärioikeisto tai oikeistoryhmiä.
Onko sinne tullut uutta porukkaa?
Ei oo kauheasti tullut uutta väkeä, mutta yhteydenottoja on tullut siitä miten voi auttaa, ja tämän on jonkin verran helpottanut hommia täällä, kun on voinut koordinoida etukäteen mitä apua pyydetään.
Eli ABC Galizcija vaan yhteyttä ja sitä kautta onnistuu parhaiten. Jonkin verran ihmisä tullut, mutta jotkut ovat myös lähteneet, kun eivät olen ilmoittaneet ennakkoon eikä ole itse osaanneet täällä organisoitua. Vaikea tulla mukaan jos ei tunne ketään tai puhu kieltä, ja tärkeä asia myös on, että kaikilla täytyy olla keskinäinen luottamus, että yhteistyötä voi tehdä. Parasta tulla jonkun suunnitelman kanssa mitä aikoo tehdä.
Solidaarisuus ei ainoastaan koske nyt käynnissä olevaa sotaa. Sotaa seuraa uudelleenrakentaminen, eli jossain vaiheessa tarvitaan porukkaa rakentamaan uudestaan kaikki, ja toisaalta sitten vastaamaan repressioon, joka sodan jälkeen odottaa. On aika selvää, että sellaista tullaan kokemaan sitten, kun Venäjän kanssa välit on ensin selvitetty. Kuten aikaisemmin sanoin, monet on ottanut tässä todella ison riskin ja ihmisillä on mielessä, että vaikeuksia tulee sitten kun sota loppuu, mutta tottakai tällä hetkellä suurimman riskin ottavat toverit, jotka osallistuvat tavalla tai toisella itse sotatoimiin.
