Authors statement:

The author has prohibited machine learning bots or algorithms from copying, modifying or otherwise using any of the content published on this blog.

perjantai 29. huhtikuuta 2022

Ukraina: antifasistista toimintaa keskellä sotaa, osa 1

Maaliskuussa ystäväni Anton kertoi aikeistaan lähteä kohti Kiovaa. Sovimme pitävämme yhteyksiä, ja viimein hänen lähdettyään syntyi ajatus koota silloin tällöin hänen kokemuksia, ajatuksia ja kohtaamisiaan artikkeleiksi, joilla osaltamme voisimme pitää suomen kielen taitoisia anarkisteja ja antiautoritaareja tietoisina anarkistien toiminnasta Ukrainan sodassa. Ajattelimme, että artikkelit olisivat käytännöllisintä toteuttaa tekemieni haastattelujen pohjalta, jolloin Antonin aika säästyy kirjoittamisen sijaan muihin toimiin. Lopullinen teksti on Antonin tarkastama ja hyväksymä. Tämä on sarjan ensimmäinen osa.

Näiden kirjoitusten ajatus on pyrkiä yhtäältä tarjoamaan työkaluja sodan ja laajemman geopoliittisen tilanteen analysoimiseksi, mutta yhtälailla kannustaa ja mobilisoida luomaan pitkäjänteistä solidaarisuustoimintaa, jolle me näemme kasvavaa tarvetta juuri nyt, mutta myös tulevaisuudessa. Jaamme molemmat myös näkemyksen siitä, että Ukrainan sodassa ei ole kyse ainoastaan kahden kansallisvaltion välisestä konfliktista, vaan se on osa laajempaa ja erittäin ongelmallista poliittista kehitystä, johon kytkeytyy mm. äärioikeistolaisten ja oikeistopopulististen liikkeiden kasvu, teolliset mittakaavat saavuttanut propagandistinen mielipidevaikuttaminen, rajojen linnoittaiminen, liikkuvuuden rajoittaminen ja paljon muuta.


Anton, missä olet?

Puolassa. Sanotaan nyt vaikka, että olen lähellä Ukrainan rajaa. En halua kertoa sen tarkemmin, ja on ollut muidenkin kanssa täällä puhe, ettei tarkkaa sijaintia kerrota.

Keitäs muita siellä on?

Täällä toimii Operation Solidarity, No Border team/Poland, Anarchist Black Cross Galicja Puolasta ja Anarchist Black Cross Dresden, jotka pääasiassa organisoivat solidaarisuuskampanjoita ja hoitavat avustustarvikkeita muualta Euroopasta tänne rajalle ja tästä eteenpäin Ukrainaan – tavaroita, rahaa ja ihmisiä. Viime viikkojen aikana on tarkemmin selvinnyt minkälaisia spesifimpejä tarpeita Ukrainan puolella on, ja näitä sitten yritetään löytää, koota kasaan ja toimittaa perille.

Mille tahoille apua toimitetaan?

Kiovassa toimii anarkistien ja antiautoritaarien pataljoona. Tämän lisäksi yksittäisiä anarkisteja on Ukrainan armeijassa ja muualla maassa. Nämä ovat luonnollisesti avun kohteita. Tämän lisäksi solidaarisuusryhmät välittävät sairaalatarvikkeita, lääkkeitä, vaippoja ja muita välttämättömyystarvikkeita mm. sairaaloille ja muille apua tarvitseville.

Mitä se toiminta siellä käytännössä on?

Järjestelen tavaraa jota tulee ja menee. Tämän lisäksi olen tehnyt jonkinlaista mediatyötä ja pyrkinyt kehittämään eri ryhmien välisiä suhteita. Olen kerännyt eri ryhmiltä tekstejä niiden toiminnasta ja yrittänyt syventää näiden keskinäistä järjestäytymistä sekä yhteistä analyysiä vallitsevasta tilanteesta. Päämääränä olisi saada aikaa säännöllisesti päivittyvä ja omalla painolla toimiva kommunikaatiorakenne, jonka myötä voitaisiin tiedottaa tehokkaammin, järjestää solidaarisuustilaisuuksia ja tapahtumia ympäri Eurooppaa, sekä kehittää liikkeen omaa analyysiä. 

Sodan alussa solidaarisuustoiminta oli aktiivista, ja lyhyessä ajassa tuli paljon rahaa ja tarvikkeita, mutta nyt tuntuu siltä, että tällainen vuorovaikutus on vähentynyt. Myös tämän takia tarvitaan jatkuvaa kommunikaatiota ulospäin, jotta eri ryhmiä saadaan osallistumaan ja solidaarisuudesta saadaan jatkuvaa. Tarkoitus olisi siis nyt saada täällä aikaa jotain, joka toimii ilman että sitä täytyy yhden ihmisen olla jatkuvasti organisoimassa.

Haluatko valottaa syitä miksi lähdit sinne?


Minulla oli kaksi keskeistä syytä. Ensimmäinen oli Venäjän armeijan järjestäytyminen Ukrainan ympärille ja myöhemmin hyökkäys Ukrainaan. Tämä oli selvä signaali, että muut poliittiset projektit täytyy jättää ja priorisoida tähän. Putin ja hänen tukemansa poliittiset voimat Euroopassa ovat todellinen uhka Euroopalle ja kaikille vapaudellisille liikkeille. Eurooppa ei suinkaan ole vapautumassa. Venäjä on tukenut toistakymmentä vuotta Euroopan äärioikeistoryhmiä ja politiikkaa, joka uhkaa lisätä nationalismia ja rikkoa sen vähäisenkin vapauden mistä olemme tottuneet nauttimaan. Se mikä tapahtuu Ukrainassa on myös mahdollista muualla Euroopassa. Täällä on anarkisteja, jotka ovat toimineet Valko-Venäjällä ja Venäjällä, ja kokeneet repression omakohtaisesti. Putin on vaihtoehdoista huonoin.

Tähän liittyy myös toinen syy, joka on – tai oikeastaan oli – nämä Ranskan vaalit, jotka ehdottomasti olivat sotavaalit. Ranska on ydinasevaltio ja näin strategisesti erittäin merkittävä poliittinen toimija. Jos Le Pen olisi voittanut vaalit, tilanne Putinin, Ukrainan sodan ja konservatiivisten voimien suhteen ylipäänsä olisi Euroopassa aivan toinen. Macron nyt voitti, joten tässä on muutama vuosi aikaa varautua pahimpaan.

Sitä tuskin täytyy erikseen mainita etten ole Macronin kannattaja tai eurosentristi, vaan anarkisti. Yhtä kaikki, on selvää, että vapaa liikkuvuus ja rajojen purkaminen on paljon parempi asia kuin liikkumisen rajoittaminen ja muurien pystyttäminen. Minun on helppo yhtyä Bakuninin toteamukseen, että huonokin demokratia on parempi kuin diktatuuri. Motiiveja voisi käsitellä paljon syvällisemminkin. Vähän aikaa sitten julkaistu video Ukrainan sodassa olevien anarkistien motiiveista selittää aika hyvin myös omiani ja vastaa muutenkiin moniin yleisimpiin kysymyksiin siitä, mikä on täällä toimivien anarkistien positio tämän sodan suhteen. Suosittelen katsomaan sen.


Video:Alexis Daloumis 

Mitäs muuta olet siellä puuhaillut?

Olen oppinut korjaamaan autoja! En ole aikaisemmin vaihtanut rengastakaan, mutta nyt yksi mekaanikko on opettanut kaikenlaista. Ihmisiä tulee ja menee. Tupakointikin on loppunut. Olen yritetty käydä lenkillä, mutta sää on ollut huono, sellaista loskaa sataa joka päivä. Kerran sentään päästiin pelaamaan jalkapalloa.

***

Linkkejä:

https://operation-solidarity.org/
https://nobordersteam.noblogs.org/
http://ackgalicja.bzzz.net/

Video:

Ukraine video dispatch: Anarchists Against Putin – International Anarchist Mobilization

Telegrammissa:

https://t.me/solidarnistinua
https://t.me/theblackheadquarter