Authors statement:

The author has prohibited machine learning bots or algorithms from copying, modifying or otherwise using any of the content published on this blog.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Sarastus murroksessa


Verkkolehti Sarastuksen linja käy entistä sekavammaksi. Tuoreena osoituksena tästä on fasisti Kai Murroksen hurmoksellisen puheen julkaiseminen. Murroksen sanat ovat juuri sitä göbbelsmäistä kansankiihotusta ja sananhelinää, joka saa aatetoverit hihkumaan kuorossa eläköönvoittoa! luullen, että kyse on jostain suuresta & mahtavasta, tajuamatta kuitenkaan mitä provokaattori sanoo. Autetaan hieman ja riisutaan tekstistä sen rönsyilevä estetiikka ja katsotaan mitä tekstissä seisoo, vai seisooko ollenkaan.
"Jos ajattelemme ja käyttäydymme kuin uhrit, ihmiset näkevät meidät uhreina (...). Meidän tulisi jo tänään luottavaisesti kiinnittää katseemme tulevaisuuteen, maailmaan jonka olemme päättäneet rakentaa, niin että myönteisestä tulevaisuudennäystämme tulee itseään toteuttava ennustus.”

”Ihmiset tarvitsevat visioita, ihmiset seuraavat visioita, ihmiset jopa kuolevat visioiden puolesta. (...) Liikkeemme kannalta on elintärkeää, että mekin osaamme kertoa vaikuttavan tarinan.”

”Vain menestyksestään vakuuttuneet voivat saada muutkin vakuuttuneiksi ja innostaa heitä liittymään taisteluun. (...) Mikään ei synnytä menestystä paremmin kuin menestys!”

”Jos sanomamme on esteettisesti riittävän innostava, ihmiset hyväksyvät visiomme tulevaisuudesta ja alkavat haluta sitä enemmän kuin mitään muuta. ”

”Kansallisen vallankumouksen on oltava tyylin vallankumous. Uuden eurooppalaisen nationalismin on oltava provokatiivista, seksikästä, terävää ja avantgardistista.”

Murroksen resepti nykypäivän fasisteille perustuu eräänlaisiin ”mielen perustuslakeihin”, joilla uusi huominen tehdään todelliseksi. Näitä ovat mm. uskomusten laki: "kaikki mihin uskot tunteen voimalla, muuttuu todellisuudeksi"; odotusten laki: "mistä tahansa, mitä odotat varmasti, tulee itsensä toteuttava ennuste"; vastaavuuden laki: "olet sitä mitä näytät". Jos ihminen siis haluaa voittaa, niin hänen pitää vain näyttää ja käyttäytyä kuin voittaja. Lisäksi hänen on uskottava asiaansa vahvasti - ja usko muuttuu todellisuudeksi. Ajatus on voluntaristinen: mitä ikinä tahdotkin, se toteutuu.

Edellinen kategorisointi oli Heikki Mäki-Kulmalan kirjasta "Näin puhui Sarasvuo", joka käsittelee kriittisesti Jari Sarasvuon ja muiden business"valmentajien" tyhjää retoriikkaa.  Murroksen kauppakorkea pojilta omaksumat "mielen lait" johtavat juurensa amerikkalaisten menestysuskovaisten raamatuista, "jotka nojaavat vahvasti 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Yhdysvaltalaiseen henkiparannusliikkeeseen, jonka keskeinen hahmo oli esim. Ralph Waldo Trine (1866-1958). Samaa perua on tieteiskirjailija Ron Hubbardin (1911-1986) perustama uususkonto skientologia", Mäki-Kulmalaa niin ikään lainaten.

Murroksen ja Sarasvuon jakamaa logiikkaa seuraillen voisi – Blaise Pascalia mukaillen – ajatella, että kunhan hoilaat maammelaulua, resitoit perustuslakia ja Kalevalaa nokiat jalassa citymarketin edessä sinusta tulee aito suomalainen.

Fasistien käsitys pedagogiikasta perustuu indoktrinaatioon eli metodiin, jossa tietoa siirretään opettajalta oppilaalle, mutta sitä ei koskaan arvioida kriittisesti saatika omaksuta. Kantin mielestä tämä johtaa ikuiseen älylliseen alaikäisyyteen. Tämä lienee tarkoituskin.


Mutta palataanpa fasistien Sarasvuohon.
”Meidän täytyy antaa vaikutelma, että nationalistit ovat (...) ajatushautomo, jossa nerokkaat mielet laativat suunnitelmia ja strategioita tulevaisuutta varten.”

”Jos tahdomme onnistua, meidän on nähtävä nationalismi tuotteena joka voidaan panna houkuttelevaan pakkaukseen, muuttaa kuumaksi brändiksi ja myydä massoille.”
Mitä tällä fasistibrändillä sitten halutaan saada aikaiseksi? Aito nationalistinen vallankumous? Miten sama banaali pinnallisuus, jota kapitalismi harjoittaa aivopestäkseen ihmisiä – ja mikä fasistien mielestä on pilannut kansallisen kulttuurin – voisi pelastaa nationalismin? Ei voikaan. Projektilla on ilmeinen tarkoitus epäonnistua, mutta siitä huolimatta yrittää manipuloda lauma kaheleita tappamaan ja kuolemaan Murroksen ja muiden kiihottajien mieliksi.
”(S)euraava eurooppalainen sukupolvi astuu esiin, täysin tietoisena siitä että elämän tarkoitus on tappaa vihollisia. Nämä nuoret (...) ymmärtävät että heidän on vuodatettava verta tai menetettävä identiteettinsä. (...) Nuorisostamme tulee kuolema, maailmojen tuhoaja, ja jos heidän kohtalonaan on tehdä äärimmäisiä rikoksia (...), meidän on pidettävä sitä heidän äärimmäisenä uhrauksenaan.”
Tämäpä urhoollista Murros! Vastaavaa suoraselkäisyyttä löytyy vain Vastarintaliikkeen aktivisteilta. 

Murroksen paatos on pelkurimaista yllyttämistä, jolla yritetään provosoida nuoret tekemään rötöksiä isojen poikein puolesta, mutta myös sisällöllisesti ristiriitainen. Kuten aikaisemmin kävi ilmi, Murros haluaa, että nationalistit eivät ole ja käyttäydy kuin uhrit, mutta tämän toteutuminen vaatii heiltä kuitenkin äärimmäisiä uhrauksia. Tämä tyhmyyden todistus panee mietittimään mitä nuoret ja kansa ylipäätään merkitsee Kai Murrokselle? Ei mitään. Ihmisellä ei ole muuta arvoa kuin olla persoonattomaksi aivopesty pelinappula suuruudenhullun eliitin sadistisessa nationalismileikissä. Ihminen on kauraa, joka nousee ja kaatuu käskystä, silloin kun Pomo niin haluaa. Eikä tämä riitä, täytyy olla vielä ylpeä ja kiitollinen. Tämä on kuin 1800-luvun tehtaanomistajan puhetta.
”Koska paneurooppalainen aikakausi tulee olemaan sivilisaatiomme uusi huippukohta, kaikki on suunniteltava uudelleen: miltä kotimme, julkiset rakennuksemme, kaupunkimme, siltamme, tehtaamme, taideteoksemme, vaatteemme ja yksinkertaiset arkiesineemme näyttävät. (…) Paneurooppalainen aikakausi on uusi renessanssi ja valistus, sitä tullaan pitämään uutena klassisena kautena Rooman valtakunnan jälkeen.”

Vallankumouksen tähden nuorten on ensin taisteltava ja kuoltava. Kun homma on hoidettu, väki täytyy valjastaa uuden valtakunnan rakentamiseen. Tämä ei tarkoita vain uusia työpaikkoja – kuten Keskusta asian ilmaisisi – vaan raadantaa työleireillä ja tehtaissa, jotta kodit, rakennukset, tehtaat, sillat, taideteokset, vaatteet ja arkiesineet syntyvät. Jonkunhan se kaikki kukoistus täytyy rakentaa ja ylläpitää. Koska nationalistisen paneurooppalaisuuden voisi kuvitella suhtautuvan nuivasti globalisaatioon, työvoiman täytyy tulla Euroopan sisältä. Tässä feodalismin ja teollistumisen alkuaikojen fuusiossa on taatusti aineksia uuteen tyylikääseen avantgardeen, jota Murros peräänkuuluttaa.

Kummallista, että Murrokselta ex-marxilaisena on unohtunut millaisella työjaolla Imperiumeja on kautta aikain rakennettu. Egypti, Rooma, Aleksanterin Kreikka jne. olivat nimenomaisesti eliitin hallitsemia orjayhteiskuntia, jossa loisto rakentamiseen uhrattiin uskomaton määrä ihmistyövoimaa. ”Mahtavuus”, joka pystytettiin sukupolvien riistolla, kurjuudella, sorrolla ja näännytyksellä ei liiemmin kostuttanut työläisiä, ei, vaikka pari tuhatta vuotta myöhemmin näille klassisille kausille annettiin paneurooppalaisten nationalistien varaukseton arvostus. Murroksen unelmassa herrarotu on lauma alistettuja orjia.
”Liikkeessämme on oltava kyse rakkaudesta, elämästä ja seksistä.”
Mitä näille systeemin orjille sitten luvataan? Vapauden tai  sijaan Murros tarjoaisi "aitoutta", "tyyliä" ja seksiä.


Oli miten oli, nuoret on siis tarkoitus huumataa ideologian murskattaviksi ylevillä mielikuvilla siitä, että kuoleminen ja kärsimys eliitin takia on hienoa ja ylevää. Tämä ei poikkea juuri siitä mitä kapitalismi on vuosikymmeniä tarjonnut: ruumiin, sielun ja elinvuosien uhrausta tyhjälle, mutta hienosti estetisoidulle unelmalle. Toden totta, mikä erottaa uuden eurooppalaisen nationalismin kapitalismista? Eroja toki löytyy, mutta löytyy myös nähtävästi valtavasti yhtäläisyyksiä. Tulen pohtimaan tätä enemmän tulevissa kirjoituksissani.
”Marxilaisuuden vahvuus oli siinä, että se lupasi ihmisille voittoa huolimatta siitä kuinka hankala kulloinenkin tilanne oli.”
Marxilaisuuden vahvuus ei ollut siinä, että se lupasi voittoa, kuten Murros väittää, vaan siinä, että se ensimmäisenä poliittisena liikkeenä lupasi työläisille valtaa sekä se lupasi kenkiä porvarit, kapitalistit ja sortajat maanrakoon. En totea tätä brändätäkseni neomaxismia vaan nostaakseni esiin vallankumouksellisen liikehdinnän idean, joka fasisteilta on unohtunut. Useimmat vallankumoukset – kansallissosialistista lukuun ottamatta – ovat pyrkineet tarjoamaan sorretulle väelle vapautta ja valtaa. Kaikista epäonnistumisista huolimatta tämä on ollut se syy miksi ihmiset ovat saatu nousemaan herroja vastaan. Murros ja fasisiti pyrkivät päinvastaiseen. He haluavat orjuuttaa ihmisen, hävittää subjektin ja synnyttää ylhäältä ohjatun aivottomien klanipäiden massan, jota eliitti manipuloi sarasvuolaisella retoriikalla kohti kuolemaa – omaa ja muiden.

Suunnatonta pelkurimaisuutta osoittaa se, että Murroksen paatoksessa rikoksiin usutetaan juuri nuoria. Jos Murros ja muu Sarastuksen porukka on niin kiimaisia verestä ja kuolemasta, he voisivat pitää sadistiset fantasiat omana tietonaan ja osoittaa aatteensa suuruutta ja voimaa uhraamalla hurmaisissa orgioissa itsensä.
”Nationalismia vaivaa tappiomielialan ja kyynisyyden rutto.”
Nationalismia vaivaa myös moni muu – eikä vähiten nämä Murrokset ja muut oman elämänsä sankarit.


***

Jk.: Huvittavaa tässä on, että googlen mainosmasiina oli osannut laittaa artikkelin loppuun erään partakonefirman mainoksen, jossa pälvikaljuinen David Crosbyn näköinen parturi ajaa skinin näköisen juntturan parran. Ehkä Sarastus on sittenkin vain fasisteille tarkoitettu partakonemainos?

***

Kaikki sisennetyt lainaukset ovat Kai Murroksen tekstistä "Asenne aseena".

torstai 29. marraskuuta 2012

Suomen vastarintaliikkeen maailmankatsomuksen pähkinänkuorista

SVL julkaisi nettisivuillaan katsauksen maailmankatsomukseensa. Arvatenkin aiheessa riittää suorimista ja niin ikään siitä voisi kirjoittaa kymmeniä toinen toistaan erinomaisempia tekstejä. Ehkä joku päivä näin teekin. Koska yritän pitää tekstit siedettävän pituisina, nostan tällä kertaa esiin vain joitain ajatuksia heidän rotukeskeisestä ihmiskuvasta.


Suomen vastarintaliike harmittelee, että monet ”kansallismieliset” liikkeet ovat hylänneet rotukeskeisen ajattelun. SVL:n mielestä tämä on epätieteellistä. He näkevät, että ihmislaji on jakautunut roduiksi, joilla on toisistaan eroavat ominaisuudet. ”Tämä heijastuu kulttuureissa, tieteellisessä kehityksessä ja yhteiskuntamalleissa, jotka ovat kaikki ratkaisevasti erilaisia aasialaisen, eurooppalaisen ja afrikkalaisen rodun vaikutuspiirissä.” 

SVL:n väittämän tieteellisyyteen ei voi ottaa kantaa ennen kuin he kertovat mihin tutkimuksiin viittaavat. Ylipäätään en suosittelisi natseille ”rotutieteellistä” lähestymistapaa ihmiskuvansa lähtökohdaksi. Sanon tämän siksi, että rotutiede ja sen merkityksen arviointi johtaa väistämättä erittäin monimutkaisten filosofisten kysymysten äärelle ja pahoin pelkään, ettei natseilla ole niihin mitään annettavaa – ei ainakaan toistaiseksi ole ollut. Samoin epäilen vahvasti natsien pyrkimyksiä tieteelliseen objektiivisuuteen – tämä on tosin oma ennakkoluuloni, mutta voimassa niin pitkään kunnes toisin todistetaan. 

Filosofiset hankaluudet alkavat havainnosta, että koska rodulliset tekijät eivät sinällään tuota tietynlaista yksilöä ja anna hänelle automaattisesti jotain tiettyä ihmiskuvaa, joudutaan rotukeskeinen ihmiskuva tietoisesti tekemään. Niinpä se minkä luullaan olevan rodullista onkin pohjimmiltaan kulttuurillista. Tämä natsien rotuteoriassa piilevä lähtökohtainen paradoksaalisuus antaa aihetta epäillä heidän ajattelun kestävyyttä myös jatkoa ajatellen. 


Koska mitään naturalistista biologista subjektia ei heillä selvästikään ole tarjota, joutuu rotukeskeinen ajattelu ottamaan lähtökohdaksi ihmisen, joka väitetyistä rodullisista lähtökohdista huolimatta näyttäisi pystyvän toistamaan mitä hyvänsä olemassa olevaa tieteellistä, kulttuurillista tai yhteiskunnallista mallia. Toisin sanoen, vaikka rodullisilla ominaisuuksilla olisi osuutta kulttuurien, tieteiden ja yhteiskuntien syntyyn, vaikuttaa siltä, että kulttuurilla, tieteillä ja yhteiskunnalla ei ole rodun näkökumasta merkitystä ihmiselle.

Antakaahan kun selitän selkeämmin: aasialainen pystyy täysin toistamaan eurooppalaista tai afrikkalaista kulttuuria, tiedettä ja yhteiskuntamallia jos on esimerkiksi lapsesta saakka kasvatettu siihen, sama pätee eurooppalaisiin ja afrikkalaisiin. Tämä havainto tarjoaa teoreettisen mahdollisuuden sille, että kulttuurien, tieteiden ja yhteiskuntien muodostumiseen voi yhtä lailla olla myös ei-rodullisia syitä, ja antaa hyvät syyt epäillä, että nämä syyt ovat olleet rotua keskeisemmässä roolissa kulttuurien kehityksessä. Todisteeksi riittänee, että tietyn rodun keskuudessa esiintyy – ja on kautta historian esiintynyt – toisistaan ratkaisevasti poikkeavia kulttuureja, tieteitä ja yhteiskuntamalleja. Mikä on siis rodun merkitys, jos se ei näyttäisi vaikuttavan käytännössä mihinkään? Tässä natseilla on vaikea pähkinä särjettävänä. Olisin kiinnostunut kuulemaan tästä lisää, jos natseilla olisi esittää analyysia aiheesta. 

Entä rotuopin normatiivisuus – eli jonkin rodun paremmuus tai huonous verrattuna toisiin? Mihin näyttöihin perustuen SVL toteaa ylpeänä, ”että valkoinen rotu on kautta historian kulkenut tieteellisen, kulttuurillisen ja ruumiillisen kehityksen kärkijoukossa”. Mitä on kehitys? Jos valkoinen rotu on ylivertainen, miksi natsien täytyy koko ajan todistella sen erinomaisuutta? Kuinka ruumiillisesti, kulttuurillisesti ja tieteellisesti ylivertainen rotu on onnistunut sössimään kaiken: pilaamaan luonnon, aiheuttamaan ilmastokriisin, lankeamaan kristinuskoon ja kapitalismiin, tunaroimaan toisen maailmansodan, levittämään suuruudestaan vain kaikkein surkeimmat ilmiöt – kulutuskulttuurin, postmodernin subjektin ja aivottoman viihteen – globaaleihin mittasuhteisiin? Miten älyssään ylivertainen valkoinen rotu on onnistunut höyrähtämään liberalismiin, humanismiin, marxismiin, opportunismiin, monikulttuurisuuteen ja kaikkiin muihin fasistien pelkäämiin paheisiin ja vaihtamaan viisautensa näihin juutalaisten harhaisiin oppeihin? Miksi valkoinen rotu häviää juoksukilpailuissa mustalle miehelle ja donkkaa huonommin? Miksi ylivertainen valkoinen rotu täytyy pelastaa jos se kerran on niin ylivertainen?

Niinpä, tämän pähkinän sisällä on ydin, jota voisi kutsua natsin virhepäätelmäksi. Natsifilosofi Martin Heidegger joutui häpeissään toppuuttelemaan tovereitaan heidän alkaessa vaahtoamaan arjalaisuuden ylivertaisuudesta. Älykkäänä ihmisenä Heidegger tajusi, että tällä he vain laulavat itseään syvemmälle suohon.

Retorisesti natsien ajattelu kompuroi juuri biologisen ja kulttuurillisen tason jatkuvassa sekoittamisessa – se mikä pitäisi perin pohjin analysoida juuri kulttuurillisesti töpätään löysällä rasistisella selityksellä. Toisaalta jos naturalismi otetaan lähtökohdaksi, silloin kaikki täytyy myös hyväksyä sellaisenaan eli luonnollisena – kapitalismi, sekoittuminen ja ympäristötuho mukaan lukien. Rotukeskeisyyden naturalismi vie pohjan oikeastaa koko natsien ideologiselta projektilta väittäen, että sosiaalinen todellisuus on pohjimmiltaan rodullisten tekijöiden tuotos, ei kulttuurillisten ja ideologisten kamppailujen. Eipä ihme, että natseilta ei löydy minkäänlaista kapitalismianalyysiä...


Natsi tietysti syyttää kaikesta juutalaisten salaliittoa ja epäpuhtaita vaikutteita. Mutta se ei riitä. Miten valkoinen rotu on voinutkaan haksahtaa juutalaisten ansaan? Eikö tämä ole merkki valkoisen rodun heikkoudesta? Eikö se osoita, että juutalainen on sittenkin nokkelampi? Entä toisten etnisten ryhmien ja kulttuurien leviäminen valkoisen rodun Eurooppaan? Eikö se osoita valkoisen rodun kulttuurin olevan heikko ja vaikutteille altis? Historiaa tutkimalla voidaan kuitenkin havaita, että eivät ne juutalaiset nyt ihan joka paikassa ole olleet häärimässä. Toisaalta ”puhtaat” suomalaiset eivät osoita minkäänlaista erinomaisuutta – ei  työssä ei viihteellä – vai onko minulta jäänyt jotain huomaamatta?

Voisiko sittenkin rotukeskeisen ajattelun hikinen suosio johtua siitä, ettei rodulla ole paskan vertaa väliä sosiaalisessa todellisuudessa? Voisiko olla, että ihmiset tekevät valintoja sen takia, minkä näkevät ja kokevat vastaavan heidän haluihin ja tarpeisiin tai että heitä kenties vaan huvittaa tehdä niin?

Jos rotuajattelussa on jostain syystä pakko roikkua, olisi älyllisesti rehellisempää myöntää, että rodun tärkeyteen uskotaan tai asioiden epäillään olevan niin tai näin, sen sijaan, että juusotahvanaiset alkavat laskettelemaan mitä sattuu totuuksina. Tämä tietysti horjuttaisi koko ideologian pohjaa, mutta olisi osoitus natsien peräänkuuluttamasta biologisesta kyvystä älykkyyteen. Mutta pelkkien uskomusten tai epäilyksien perusteella ei oikein voi puukottaa ulkomaalaisia, tehdä tuhopolttoja tai kaasuiskuja – joissa kiteytyy tyhjän natsi-ideologian todellinen olemus: selittämätön ahdistus ja viha.

Ja tätä voisi jatkaa loputtomiin.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Vihan ontologiaa

Rami Leskinen pohdiskelee vihaa fasistiseen verkkolehteen, Sarastukseen kirjoittamassaan artikkelissa Vihattu viha. Artikkeli on varsin kiinnostava, ei niinkään sen varsinaisen asian suhteen, vaan metatasolla. Leskinen – vihaava ihminen itse – käsittelee siinä aihetta viha ja näin avaa näkymiä mm. vähemmistöjä ja erilaisuutta vihaavan fasistin maailmaan. Keskityn seuraavassa vain Leskisen vihan ontologiaan, jonka hän esittelee artikkelin alkuosassa.


Leskinen – ikään kuin johdannoksi – valittaa, että poliittinen ilmapiiri on kehittymässä siihen suuntaan, ettei se pian enää suvaitse toisten ihmisten loukkaamista, varsinkaan virallisesti tunnustettuihin vähemmistöihin kuuluvien. Tämä on monomaaniselle fasistille aiheellinen huolenaihe.

Kitkerän avauksen jälkeen Leskinen valaa vihansa ontologisen perustan. Vallitsevista sosiaalipsykologian näkemyksistä poiketen hän näkee vihan vaistomaiseksi tunteeksi, joka on syntynyt evoluution myötä. Uskaliaasta näkökulmasta huolimatta väite ei pyri uudistamaan sosiaalipsykologian teoriaa, eikä Leskinen anna tähän edes aineksia. Sen sijaan hänen tarkoituksenaan on tarjota vihalle yksilöstä riippumaton, syyntakeeton, näin se nyt vaan on -selitys ja siirtää viha kulttuurin, kasvatuksen ja kaiken kognitiivisen ulkopuolelle. Väite tähtää sellaiselle teoreettiselle tasolle, jonne vasta-argumentaatio ei ulotu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Leskinen olisi oikeassa. 

Leskisen darvinistinen näkökulma tekee myös radikaalin eron maltillisten rasistien yrityksiin perustella muukalaisvihaa näennäisen rationaalisilla tai sosiaalisilla syillä: rikollisuudella, työpaikkojen menettämisellä ja niin edelleen. Olen tässä Leskisen kanssa samaa mieltä, syyt eivät ole maahanmuuttajien sosiaalisessa käytöksessä, vaan rasistin vaistoissa. Mitään yleistä teoriaa ei Leskisen väitteistä kannata kuitenkaan lähteä rakentamaan. 


Mitä on viha? Inho, pelko tai aggressiivinen reagointi voi syntyä hyvin spontaanisti. Vaistoista poiketen, edellä mainittujen tunteiden inspiroima viha vaatii syntyäkseen kognitiivista työtä sekä aktiivista ylläpitämistä pysyäkseen kuumana. Vihassa on siis paljon vastaavuutta siihen usein rinnastetun rakkauden kanssa. Voisin jopa esittää, että vihaa ei voi pitää edes pelkkänä tunteena – kuten ei rakkauttakaan – vaan se on vahvasti kulttuurille vaikutteinen sosiaalinen ilmiö, ellei jopa sosiaalinen suhde. Tämä irtiotto kuitenkin vaatii vielä hieman kehittelyä, joten jätetään hyvällä tähän.

Joka tapauksessa, jos viha olisi vaisto, se muiden vaistojen tapaan laukeaisi vain tilanteissa, joissa kohtaaminen vihan kohteen kanssa tapahtuu tai (psyko-)fyysisen tarpeen sanelemana. Siitä ei olisi ideologian rakennusainekseksi saatikka siinä ei ryvettäisi aina nettifoorumeita myöten. Niin ikään – jos viha olisi vaisto, se ei hyväksyisi poikkeuksia tai minkäänlaista dynamiikkaa tyyliin: äkkiseltään vihaamani tyyppi osoittautuikin baarissa kelpo veikoksi ja viha hälveni, vaan vihasta pääsisi eroon vain vastaamalla vihan laukaiseman mekanismi tarpeisiin – mitä ne sitten ikinä olisivatkaan. 

Leskinen jakaa vihan kahteen ryhmään: hyvään vihaan ja pahaan vihaan. Hyvä viha palvelee yksilön ja yhteisön kannalta rationaalisina(mutta vastavalistuksellisia, kirj. huom.) pidettyjä päämääriä kuten eloonjäämistä ja hyvinvointia. Paha viha taas pyrkii estämään hyvää vihaa toimimasta yleisen hyvän eduksi. Tarkoittaakseen jotain, tällainen normatiivinen jako vaatisi hyvinvoinnin määrittelemistä – ja sitä kenen yksilön tai yhteisön hyvinvoinnista puhutaan? Tämän Leskinen jättää lukijan pohdittavaksi.

Leskinen jatkaa: ”(u)seimmiten se(viha) syntyy epäoikeudenmukaisuuden kokemisesta. Se on tunnereaktio sitä vastaan, joka uhkaa jotakin meille rakasta kuten lapsiamme, aviopuolisoamme, isänmaatamme ja arvojamme”. Mutta hetkinen – viha onkin siis tunne eikä vaisto, kuten aikaisemmin väitettiin. Ja avioliitto, isänmaa ja arvot ovat eittämättä kulttuurillisia rakenteita eikä veressä lilluneita biologisen selviytymiskamppailun hiukkasia. Epäoikeudenmukaisuuden kokeminen taas vaatii kohtuullisen määrän tietoa sosiaalisesta todellisuudesta. Ei, viha ei olekaan vaisto vaan järkeilyyn ja kulttuuriin perustuva rakenne – kuten aikaisemmin esitin. Olemme siis Leskisen kanssa samoilla linjoilla.

Vaikka Leskiseltä on turha odottaa mitään analyyttistä annettavaa vihan filosofiaan, ei ole epäilystäkään, etteikö hänen kokemukset vihasta olisi juuri sen kaltaisia millaisiksi hän itse ne kuvaa. Järjen ja tunteiden välissä huojuvalle Leskiselle viha on epäilemättä kuin Jumalan ihmiseen asettama kirous – jotain, joka menee oman subjektiuden yläpuolelle ja kontrolloi vaiston tavoin sen sijaan, että ihminen itse olisi vihansa valtias. Uskomalla tähän Leskinen yrittää perustella ja oikeuttaa omat sekä omiaan vastaavat näkemyksensä sekä niistä poikivat mahdolliset tekot.
"Vaikka Suomessa ei ole viharikoslainsäädännön nimellä kulkevaa lakikokoelmaa, rikoslakiimme on kirjattu pykäliä, joiden rikkomisesta voidaan tuomita vastaavin perustein. Niillä varmistetaan, että viha rikoksen osittaisena motiivina on peruste rangaistuksen koventamiselle. (...) Periaatteessa kyse ei ole muusta kuin erään tunteen kriminalisoinnista tietyssä viitekehyksessä. Tässä mielessä se muistuttaa keskiaikaista inkvisitiota, koska siinäkin ihminen tuomittiin vääränä pidetyn tunteen eikä teon mukaan."


Tunteiden hallinta on vaikeaa – joillekin murrosikäisille. Leskinen on kuitenkin jo iso poika, aikuinen mies. Mistä on siis kyse? 

Koko Sarastus-julkaisulla tuntuisi olevan suurempi tarve luoda konservatiivis-traditionalistista liikehdintää kuin varsinaista sisältöä ontolle aatteelle ja tämä on hyvin läpinäkyvää. Liikkeen degeneroitumista enteilevä strategia ennustaa siis vain lisää kilareita kaduille. Koska näennäisälykkäitä fasistisia tekstejä tuottaa selvästi sivistyneet ja ajattelukykyiset ihmiset, herää kysymys: miksi he haluavat johtaa itseään yksinkertaisempia halpaan? Epäilen taustalla olevan itsekkäät tarkoitusperät. Jokaiseen leskisten ja hännikäisten lukijaan tulisi herätä vastaavat epäilykset.
 
Mutta miksi jaksan nussia pilkkua Leskisen suhteen? Siksi, että älykköä esittävän Leskisen osoittaminen hölmöläiseksi tarkoittaa sitä, että ne jotka hänen lätinöitään vielä uskovat, saavat syyttää siitä vain itseään. Ja toiseksi siksi, että mikään biologiset, yleispsykologiset, naturalistiset tai edes filosofiset syyt eivät onnistuneesti selitä fasismia tai ksenofobiaa, saatika oikeuta sitä.
*

lauantai 10. marraskuuta 2012

Fasistien ideologit, osa 2

Fasistiälykköjen haaveena on tuottaa kokonaisvaltainen uusfasistinen ideologia, jonka piiriin nykyisellään hajanainen konservatiivinen äärioikeisto saataisiin yhdistettyä. Tämä luonnollisesti takaisi entistä suosiollisemman ympäristön myös radikaaliryhmille.

Oikeistointelligentsian natseihin ja muihin partikularisteihin kohdistama ylenkatse viestii sisäisestä valtakamppailusta ja heidän pyrkimyksistä pönkittää asemiaan aatteellisessa miljöössä.


Tässä muutama hyvä syy ajatteleville antifasistiseille aktivoitua. Alla olevat lainaukset ovat Timo Hännikäisen blogista:
Konservatismi tarvitsee aatteellisuutta. Maahanmuuttokritiikki ei ole aate. Niin hyvä ja tärkeä kuin maahanmuuttokriittisten asia onkin, he ovat sekalainen seurakunta, johon kuuluu sellaisiakin, joiden mielestä moderni ja maallistunut länsi on ihannetila, jota ainoastaan islamilainen fundamentalismi uhkaa.(...) Nykymuotoinen maahanmuutto on yksittäinen käytännön ongelma, eikä konservatismi ole yhden asian liike.

(K)onservatiivinen vallankumous on ennen kaikkea kulttuurivallankumous. On typerää ylimielisyyttä kuvitella, ettei ideologeja ja keulakuvia tarvita. Yhteiskunnallisia muutoksia on turha toivoa, ellei abstraktimpaa muutosta arvoissa ja asenteissa tapahdu ensin. Tällaisessa muutoksessa on älymystöllä keskeinen rooli.

Ennen kaikkea tarvitaan aktiivisempaa ja aggressiivisempaa asennetta.(...) Ei pidä pelätä sitä, että leimataan fasistiksi, taantumukselliseksi tai impivaaralaiseksi, vaan kamppailla ylpeästi oikeaksi tietämänsä asian puolesta. Traditionalismi on taisteleva oppi.
Tällä reseptillä Hännikäinen on luomassa postmodernia traditionalistista vallankumousta.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Fasistien ideologit, osa 1

Suomalaisen fasismin taustalla vaikuttavat kansainväliset vaikutteet, eikä mikään ihme, sillä kansallissosialismin, äärikansallisuuden ja kiihkomielisen patriotismin juuret ovat Manner-Euroopassa ja Britteinsaarilla. Aatteessa ei ole siis mitään kovin "suomalaista".

Tästä huolimatta Suomessa vaikuttaa aktiivinen joukko ajattelijoita, joiden kirjoitukset pyrkivät rakentamaan ideologista pohjaa postmodernille pohjoiselle nykyfasismille. Sääntönä näyttäisi olevan tietty hajurako ilmifasistisiin ryhmiin ja eräänlainen retorinen usva, jolla pyritään estämään suora näköyhteys ääriajatteluun. 


Hyvä esimerkki on fasistisen Sarastus verkkolehden toimituskuntaan kuuluva esseisti Timo Hännikäinen, jonka radikaali traditionalismi ja sympatiat fasismia ja kansallissosialismia kohtaan tulevat usein ilmi hänen – varsinaisten omien ajatusten sijaan – kirjoituksissaan ihannoimien ajattelijoiden kautta. Tosin ei siitä ole kauaakaan kun Hännikäinen intoutui facebookissa julistamaa juutalaisten ja kommunistien tulevaa joukkomurhaa.

Vaikka välillä lipsuukin, pyrkii Hännikäinen parhaansa mukaan pysymään ladulla tehdessään pesäeroa hitleristeihin tai uusnatseihin, joiden ideologioista hänen itse maalamat suuret linjat eivät kuitenkaan merkittävästi eroa. Hännikäinen on älykkö ja ylimielinen elitisti ja haluaa pysyäkin sellaisena. Natsit ovat hänelle yhden asian juntteja, epäilemättä hyödyllisiä omassa väkivaltaisessa kaheliudessaan, mutta epä-älyllisinä vaaraksi aatteen uskottavuudelle. Kaikkiaan Hännikäinen on niin erikoinen tapaus, että aion palata häneen myöhemmin uudelleen.

Vaikka katunatseihin ja muihin kiivailijoihin halutaan tehdä eroa, on fasisti-ideologien ajattelun taustalla selkeä pyrkimys kasvattaa kahtiajakoa tietyn rotuun, kansaan, perinteeseen perustuvan idealistisen puhtauden ja sen uhkana nähtyjen ilmiöiden – liberalismin, kapitalismin, vasemmistolaisuuden, maahanmuuton, modernin, postmodernin, jne. – välille. Omaa ajatteluaan he kutsuvat traditionalismiksi, kulttuurikonservatismiksi, kansallismielisyydeksi, antimodernismiksi, patrioottisuudeksi, kuka miksi milloinkin.


Kotimaisissa fasistiälyköissä on salonkikelpoisuuden lisäksi myös jotain kummallista. Ensiksikin osaa heistä yhdistää tietty narsismi ja halu olla valtakunnan se vinksahtanut ja vasemmiston parjaama väärinymmärretty älykkö, toiseksi he ovat joko katolisia tai mystikkoja.

Koska fasismi on itsetarkoituksellisen valistusvastainen, täytyy sen asettaa perustansa johonkin epärationaaliseen. Tästä syystä fasistiälykköjen ajattelua värittää silmiinpistävän kiihkomielinen metafyysisyys, jonka ilmeinen tarkoitus on täyttää itse ajattelussa olevat aukot.

Metafyysisyys voi olla harkittua ja hyvin perusteltua – kuten vaikkapa Immanuel Kantin kohdalla –  tai sitten se johtuu ajattelun heikkoudesta. Kotimaisten fasistiälykköjen kyse on jälkimmäistä. Heidän filosofiansa tuntuu viime kädessä kiteytyvän halla-aholaiseen imperatiiviin: kyse on asioista, joita ei voi eikä pidäkään perustella sen kummemmin. Eikä siinä mitään, näinhän asioiden laita tuntuisi usein olevan. Ristiriitaista kuitenkin on, että tätä relativistisempaa ajatusta on vaikea löytää aatteesta jonka tarkoitus on olla mitä suuremmissa määrin ei-relativistinen. Itse asiassa kulttuurikonservatiivit nimeävät relativismin yhdeksi aikakautemme suurimmista synneistä.

Mutta metafyysisyydellä voi olla muutakin annettavaa fasismille. Fasismin henkilökultti on perinteisesti perustunut johtajan yli-inhimilliseltä vaikuttavaan omituisuuteen, jolla on niin ikään paikkailtu aatteen heikkouksia. Tietyllä sekopäisyydellä on ollut voimantuntoa lietsova vaikutus – huumepäisessä ja kimeä-äänisessä, totaalista sotaa julistavassa räyhääjässä täytyy olla jotain suurta.

Hännikäinen liikkuu samoilla linjoilla. Hänen ajattelun fetisistinen ydin on todellisen olemassaolon tai aitouden aave, joka tulee väkevimmillään ilmi kuoleman ja taistelun hurjuudessa, hylätyn vihassa maailmaa vastaan, soturiudessa tai uhrautumisessa kansan, kulttuurin ja perheen puolesta. Tästä irtoavat kiksit ovat romanttista vavisuttavaa ylevyyttä. 


Sarastukseen niin ikään kirjoittava Rami Leskinen on astunut askeleen pidemmälle. Hänelle esoteerisuus ja New Age hindulaisuus ovat mananneet esiin nelikätisen mustan jumalan, joka ajaa Leskistä takaa koko sivilisaation tuho muassaan.

Valistuksen korvaaminen sarastuksella on sinänsä kiinnostavaa, mutta ei selitä kykenemättömyyttä kokea apokalyptista ylevää ilman fasismia. Tämä viittaa johonkin muuhun.

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Usein kysytyt kysymykset | Kansallinen Vastarinta

Oletteko rasisteja?

Jos ja kun rasismilla tarkoitetaan rotusyrjintää, niin olemme. Meillä on kuitenkin oma määritelmä koko sanalle, jonka perusteella emme ole.
"Totta kai voimme inhota joitakin tiettyjä ominaisuuksia, jotka ovat joillekin roduille ominaisia, ja asettaa eri lajeja ja rotuja hierarkioihin (...). Inhoaminen ja eriarvoistaminen ovat luonnollista toimintaa ihmiselle ja toki muillekin eläinkunnan edustajille. Syrjintä ja ei-toivotun aineksen tarkoituksellinen eristäminen on toivottavaa ja välttämätöntä."

- Kansallinen Vastarinta

Kansallissosialisti tarkoitukseelisesti eristää ukrainalaisen naisen ja lapsen 1942.

Oletteko äärioikeistolaisia?

Kyllä, olemme osa uusnatsistista äärioikeistoa. Meillä on kuitenkin oma määritelmä äärioikeistosta, jonka perusteella emme ole.
"Suomessa toimii lukuisia toisistaan irrallaan olevia äärioikeistolaisia ryhmittymiä kuten skinit, kokoomuksen vaalimökillä taannoin häiriköinyt Kansallinen Vastarinta, ja tovi sitten äärioikeistoa käsittelevään seminaariin Tampereelle pommiuhkauksen lähettänyt Suojeluskunta.com"

- YLE

Kannatatteko väkivaltaa?

Kyllä. Mutta koska emme ole tyhmiä, sanomme että emme.

"Tampereen Keskustorilla tapahtui väkivaltainen yhteenotto lauantaina iltapäivällä. Välikohtaus tapahtui Raatihuoneen luona lähellä puolueiden vaalimökkejä. Äärioikeistolainen liike Kansallinen Vastarinta ilmoittautuu verkkosivuillaan nujakan osapuoleksi."

- Aamulehti
"Kolme viime eduskuntavaalien alla Oulun kokoomuksen järjestösihteerin kimppuun vaalimökillä hyökännyttä nuorta miestä tuomittiin Oulun käräjäoikeudessa päiväsakkoihin. Tuomiot tulivat pahoinpitelystä (...) Lisäksi poliisi otti yhden tuomituista kiinni oikeudenkäynnin jälkeen kuulusteltavaksi epäiltynä sumutehyökkäyksestä vasemmistoliiton Dan Koivulaaksoa vastaan."
 - Kansan uutiset

Onko liike rikollinen?

Kyllä. Liikkeen jäseniä on tuomittu rikoksista aina johtoporrasta myöten Ruotsissa mutta myös Suomessa. Meillä on kuitenkin oma määrittely sanalle rikollinen, jonka perusteella emme ole rikollisia.

"Kolmea uusnatsia epäillään 22-vuotiaan Joakim Karlssonin murhasta(...) Kaikki kolme epäiltyä ovat natsistisen Ruotsin Vastarintaliikkeen (SMR) jäseniä. Suomen Vastarintaliike on SMR:n alisteinen sisarjärjestö."

- Takku/Expressen

"Helsingin käräjäoikeus on tuominnut Pride-kaasuiskusta syytetyt kolme miestä neljän kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin."

- HS

"Liikkeen perustaja (...) Klas Lund tuomittiin vuonna 1986 taposta ja vuonna 1991 pankkiryöstöstä uusnatsien aseostojen rahoittamiseksi."

- Wikipedia
Mikä on tavoitteenne?

Vallankaappaus ja suomalaisuuden uudelleen määrittely. Suomen kieltä olisi tarpeen myös uudistaa.
"Taistelemme integraatiota ja kulttuurista rappiota vastaan sekä vastustamme uhkaavaa kansamme sulautumista muiden rotujen ja kansanryhmien kanssa(...)Meidän on hankkiuduttava eroon Suomeen kuulumattomasta väestöstä(...)(Vallan ottaa) Suomen Vastarintaliikkeen muodostama hallitus(, joka) palauttaa perinteisen ja autoritaarisemman yhteiskuntajärjestyksen, jonka ideologiset perusteet ovat nationalismissa ja sosialismissa."

- Kansallinen Vastarinta

Haluatteko alistaa Suomen ylikansalliselle järjestölle?

Kyllä, Kansallinen Vastarinta on osa ylikansallista fasistiorganisaatiota(SMR), jonka johtaja on Ruotsissa. Päämääränämme on Suomen vapauttaminen, mutta koska organisaatiomme perustuu hierarkkisille arvoille ja johtamistavalle, tämä tarkoittaa Suomen alistamista organisaatiomme johdon alaisuuteen.

"(Kansallinen Vastarinta) on käytännössä kopio ruotsalaisesta kaimastaan, ja todennäköisesti sitä myös johdetaan Ruotsista."

Miksi vastustatte niin näkyvästi sionismia? Oletteko antisemitistejä?

Pelkäämme tosissamme sionistisen salaliiton kaappaavan maailmanvallan. Jos antisemitismi ymmärretään juutalaisvastaisuudeksi – kuten yleisesti tehdään – niin olemme. Mutta meidän mielestä antisemitismillä tarkoitetaan jotain muuta, joten vastauksemme kuuluu: emme. 

"Sionismi ei ainoastaan ole uhka Suomen kansalle, vaan myös kaikille maailman kansoille."

- Kansallinen Vastarinta

Haluatteko Suomeen diktatuurin?

Emme pyri diktatuuriin vaan hyvin läheisesti diktatuuria muistuttavaan keskusjohtoiseen järjestelmään, joka perustuu diktatuurin tapaan hierarkkisille arvoille ja johtamistavoille.

"Kansallissosialismissa keskeisintä sisältöä (on) eri ihmisryhmien välinen epätasa-arvo, johtajan (saks. Führerprinzip, johtajaperiaate) seuraaminen (...)."

- Wikipedia

SEKÄ KOLME LISÄNUMEROA:
  
Miksi Suomi tarvitsisi vallankumouksen?

Koska yksikään demokraattinen järjestelmä ei halua nostaa meitä valtaan.

Oletteko puolue? Miksi ette?

Puolueen rekisteröiminen vaatii 5000 kannattajan allekirjoituksen. Meillä ei ole niin paljoa kannattajia.

Mitä suomalaisuus merkitsee teille?

Kansamme syvintä olemusta ja olotilaa, jonka olemme itse kehitelleet valikoimalla kansallisesta perinteestä haluamiamme piirteitä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kansa ja kansallinen identiteetti, osa 2

Tämä teksti käsittelee kansaa kansallisen identiteetin näkökulmasta. Kun puhutaan kansallisesta identiteetistä, käsitettä kannattaa lähestyä kahdesta suunnasta: kansasta sekä kansalaisesta käsin.

Kansa

Sana kansa on fasistilogisesti kiinnostava. Kansalla voidaan tarkoittaa joko lain määrittelemää kansalaisuutta eli tietyn valtion kansalaisia heidän kansallisuudestaan riippumatta tai sitten kansallisuutta eräänlaisena (kuvitteellisena) yhteenkuuluvuutena. Fasistit jakautuvat tässä kahteen koulukuntaan.

Lähtökohtaisesti kaikki fasistit näkevät kansan ensisijaisesti merkityksessä etninen kansallisuus ja tämä merkitys on heille kaiken muun yllä. Hajontaa fasistiriveissä syntyy kuitenkin sen suhteen sisällytetäänkö käsitteeseen kansa myös valtio-oikeudellinen kansalaisuus eli kansallisvaltion juridinen jäsenyys vai ei. Jos hyväksytään, kuuluvat myös ei-kantasuomalaiset kansaan, riippumatta heidän sosiaalisesta tai kulttuurisesta taustastaan.

Osa fasisteista on lähtökohtaisesti oikeusvaltiovastaisia, eivätkä siksi voi hyväksyä valtio-opillista kansan määritelmää. Myös fundamentaaliset rasistit ja tiukan rotuopin seuraajat ymmärtävät kansan tarkoittavan vain ja ainoastaan etnistä kansallisuutta, tosin tietyillä kulttuurisilla lisämääreillä. Ei-nationalisti on rotu- tai kansanpetturi.


Kansallisen Vastarinnan(SVL) tapauksessa käsite kansa tuntuisi olevan poikkeuksellisen tulkinnanvarainen. Käsite on kahtalainen. Yhtäältä kirjoituksissaan toistuu etninen Suomen kansa, mutta toisinaan kansaksi voidaan käsittää myös etniset skandinaavit yleisesti, arjalaiset tai valkoinen rotu – kuten he kutsuvat etnisiä eurooppalaisia ja mantereen ulkopuolella asuvia eurooppalaisten jälkeläisiä. Saamelaiset, romanit tai slaavit eivät kuulu heidän kansan käsitteessään.

Toinen kansan piirre on kulttuurinen yhtäläisyys, joka tekee asiasta monimutkaisemman. Erityisiä vaikeuksia Kansallisella Vastarinnalla on kansan määrittelyssä silloin kun etnisyyden vaatimus täyttyy, mutta muuten kansallisista asioista ollaan eri mieltä. Tai toisin päin: kun ideologisesti ollaan samaa mieltä, mutta etnisesti erilaisia. 

Voitaisiin siis sanoa, että SVL:n käsitys kansasta sisältää etnisyyden ohella myös ajatuksen kansallisesti jaetusta, yhteisestä ideologiasta. Tämä kuitenkin rajaa käsitteen niin marginaaliseksi, että siille on vaikea löytää vastaavuutta etnisin perustein. Puhuessaan kansasta tarkoittavat patriootit tällä siis eräänlaista kansallissosialistista heimoa, joka käsittää laskutavasta riippuen paria kymmentä miespuolista henkilöä. Tästä näkökulmasta katsottuna SVL:n huoli kansan säilymisestä on helppo ymmärtää.

Mutta leikki sikseen. Puhe kansasta kuuluu elimellisesti SVL:n kieleen. On tärkeää painottaa, että termin käytöllä yritetään ensisijaisesti kasvattaa poliittista massa, ei suinkaan kuvata suomalaisuutta. Sanomalla "kansa" ja puhumalla "kansan nimissä" pyritään siis luomaan illuusio siitä, että kansallissosialistisella aatteella olisi kaikupohjaa kansassa – sanan laajassa merkityksessä. Mutta eikös tällainen kansankokonaisuuden luontaisen diversiteetin aliarvioiminen ole ikään kuin aatetta vastaan? Totta kai on, tämä juuri on fasistiretoriikan tarkoitus. Viis kansasta kun tarvitaan alamaisia.

Maltillisemmat fasistit poikkeavat oikeusvaltiovastaisista siinä, että he kannattavat kansallisvaltiota sekä sen instituutioita ja hyväksyvät juridisen kansalaisuuden, vaikkakin haluaisivat rukata lainsäädäntöä entisestään enemmän etnistä ja aatteellista kansallisuutta painottavaksi.

Monet Perussuomalaiset, eritoten itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat kuuluvat tähän ryhmään. He usein – ainakin periaatteessa – hyväksyvät toiset kansallisuudet osaksi kansaa, mutta lähinnä utilitaristisista syistä – ammatin tai erikoisosaamisen takia ja vasta sitten, kun nämä ovat ensin luopuneet omista kansallisista ominaisuuksistaan ja sulautuneet valtaväestöön. Niinpä heidän käsityksensä kansasta painottuu tiukan rotupuhtauden vaatimuksen sijaan tietyn rajatun kansalaiskäsityksen ihailuksi. Tosin on vaikea uskoa, että maahanmuuttajakriitikolle mustaihoinen ihminen voisi koskaan olla täysiarvoinen suomen kansalainen vaikka assimilaatio olisi onnistunut miten hyvin tahansa.

Kansalaisen tarkoitus on olla hyödyllinen ja tuottava yhteiskunnan yksikkö, joka jakaa maahanmuuttokriitikoiden usein konservatiiviset arvot. Ihmisyyden mitta on hänen hyödyllisyytensä valtiolle, eli käytännössä ihmisen paino kullassa.

Kansalainen

Kansallisesta identiteetistä puhuttaessa kansalaisella viitataan yksilöön, jonka ominaisuus kyseinen identiteetti on. Kansalainen on yksilö, joka identifioi itsensä osaksi yksilöidentiteetin yläpuolla olevaa `kansaa`.


Näkemys houkuttelee väistämättä pohtimaan kansallisen identiteetin subjektiivista ymmärtämistä ja sitä miten paljon(tai vähän) kansallisiksi käsitetyt piirteet ovat muiden kanssa jaettuja. Kun ihmiseltä kysytään mitä kaikkea on suomalaisuus, itsestään selvien yhteneväisyyksien ulkopuolella hajonta on valtava. Mainitsemisen arvoista on, että osa vastauksista on negatiivisesti latautuneita – kansallinen identiteetti voi siis olla myös negatiivinen.

Arvatenkaan fasistit eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä kansalaiset itse ajattelevat kansallisesta identiteetistä. Jos kansallisen identiteetin lähtökohdaksi otetaan kansalaisten omat näkemykset, ei fasisteilla tai edes maahanmuuttokriitikoilla ole mitään jakoa sen pajatson suhteen. Miksi kansalaislähtöinen kansalaisuuden määritelmä ei kelpaa? Siksi, että fasistien syyt puhua kansasta ovat puhtaan poliittisia, ei etnologisia.

Identiteetistä
Identiteetti ei ole koskaan kohteensa – kansan tai kansalaisen – välitön kuvaus vaan mielikuva tai ihanne. Identiteetti siis eroaa siitä mitä ihmiset todella ovat – niin yksilön kuin kansankin kohdalla.

Ettei menisi liian monimutkaiseksi selvennän edellistä. Tarkoitan, että suomalainen kansallinen identiteetti on eri asia kuin Suomen kansa. Tai suomalainen kansallinen identiteetti on eri asia kuin yksilö, joka samaistuu kansalliseen identiteettiin. Kansallinen Identiteetti ei siis kuvaa totuudellisesti kansaa eikä myöskään siihen itsensä identifioivaa yksilöä. Tässä kohtaa fasisti haluaisi väittää vastaan, mutta ei osaa. 

 
Ja tämä käy vielä kiinnostavammaksi. Edellinen tarkoittaa käytännössä sitä, että identiteetti on aina refleksiivinen, tulkittu ja välittynyt – ei välitön tai todellinen kuten nationalistit haluasivat sen olevan. Identiteetti on siis aina mahdollista rakentaa tahdonvaraisena projektina – ja näin tehdään ja on ennenkin tehty. Jos näin ei olisi ei olisi kansallismielisiäkään.

Jatkoa luvassa. Seuraavassa osassa pohditaan: mistä on fasistien identiteetti tehty?

*

Sanastoa vain kansankieltä puhuville:

Fasismilogia = fasismin tutkimus
Fundamentaalinen = kiihkomielinen
Illuusio = kuvitelma
Juridinen = valtiolliseen oikeusjärjestelmään perustuva
Marginaalinen = vähäinen, epäoleellinen
Refleksiivinen = tekijään itseensä kohdistuva
Subjekti = yksilö, jota ei voi juuri yksilöllisyyden takia suoraan verrata keneenkään toiseen yksilöön hän joka on, hän joka kokee
Subjektiivinen = yksilöllinen
Utilitaristinen = hyötyyn perustuva, pyrkimys suurimpaan mahdollisen hyötyyn

*

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kansa ja kansallinen identiteetti, osa 1

Käsitys kansasta muodostaa pitkälle fasistien ideologian pohjan. Sanaa käytetään niin päättäväisesti, että syntyy vaikutelma ikään kuin fasistit itse tietäisivät mistä puhuvat, mutta miksi he eivät kykene selittämään sitä muille?

Kansallissosialistinen Kansallinen Vastarinta(SVL) käyttää termiä nimessään. Niin ikään heidän aatteensa - kansallissosialismi - sisältää suoran viittauksen kansaan. SVL kertoo tavoitteekseen suojella Suomen kansaa sekä sen(kansan) kulttuuria ja identiteettiä. Mitä Suomen kansa kansallissosialistille tarkoittaa – ei ainakaan Suomen kansalaisia siinä merkityksessä missä se yleisesti tunnetaan.

Kansallismielisen Suomen Sisun(SS) periaatteena on kansan olemassaolon ja kehityksen sekä kansallisen identiteetin turvaaminen. Heidän periaateohjelmassaan sana kansa taipuu moneksi. Se tulee esiin mm. seuraavissa muodoissa: kansallismielisyys, kansallinen identiteetti, kansallinen itsekkyys, suomalaiskansallisuus, kansanvalta, kansallinen kulttuuri, kansansielu, kansanyhteisö, kansallinen itsetunto sekä kansallisylpeys. Kansan määrittelyssä SS ei paljoa SVL:ää konkreettisempi. He viittaavat abstraktisti haluun pysyä erossa toisten kulttuurien vaikutteilta, esivanhempien tekemään työhön sekä juuriin, mutta tietyin varauksin. Mikä tahansa ei käy vaan kaiken täytyy olla terveellistä, luonnollista ja aitoa. Suuria sanoja mutta heikosti sisältöä.


Kulttuurikonservatiivit hakevat olemassaolon normaalia nimenomaan kansallisesta luonteesta tyyliin: maahanmuuttajat, kerjäläiset tai homoperheet eivät kuulu kansalliseen kulttuuriin. Ja tähän se jää. Mihin kansalliseen kulttuuriin?

Vaikka itse käsitettä kukaan ei määrittele, voidaan silti yhteenvetomaisesti sanoa, että fasisteille kansa sekä kansallinen kulttuuri ja identiteetti ovat jotain, jota täyty varjella. Tämä viittaa siihen, että kansan täytyy olla jotain tietynlaista ja tarkasti määriteltyä että sen puhtautta voidaan arvioida ja tarvittaessa puolustaa. Mutta mitä se on?

Ympäripyöreä nationalismi on ymmärrettävästi osa edellä mainittujen ryhmien populistista retoriikkaa. Termin tarkempi määrittely joko hajottaisi valmiiksi pientä fasistijoukkoa tai määrittelyn vaikeuden takia nakertaisi entisestään ideologian haperoa pohjaa. Siispä ensimmäinen asia mitä täytyy tehdä on pohtia mistä kansassa on kyse.

jatkoa seuraa


*

Perhe, isänmaa, lapsi

Fasistikollektiivi Musta Sydän kysyy:

MustaSydän: Perhe muodostaa vahvimman solidaarisuuden yksikön, eikö totta?

IlonMilitantti: Ei. Perheellä ei ole sinällään mitään tekemistä solidaarisuuden kanssa. Ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että vanhemmat sortavat lapsiaan, lapset vanhempia, mies vaimoaan tai toisinpäin. Taloudellista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tapahtuu yli sukupolvirajojen. Huostaanotot ja hylkäämiset ovat perhe-elämää siinä missä välittäminen ja huolenpitokin.

Fasisteilta on jäänyt huomaamatta, että perhe ei sinällään takaa mitään. Perheen toimintaan vaikuttaa ihmisten väliset suhteet ja niiden hoitaminen sekä miljoona muuta asiaa.

Kasvatus, sanoisi tähän fasisti. Monella loppuu solidaarisuus juuri siihen paikkaan kun fasisti-isi yrittää takoa aatetta päähän.




MS: Eikö isänmaa olekin paras puolustus globalisaatiota vastaan?

IM: Ei. Isänmaa mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan ei ole koskaan toiminut globalisaatiota vastaan –  ei edes Kuubassa tai Pohjois-Koreassa. MustanSydämen isänmaalla tarkoitetaan ilmeisesti etnisiä kansallisvaltioita, jotka ovat 1800-luvun porvarivallankumouksesta alkaneen polittisen liikehdinnän tulosta. Kuninkaat ja keisarit syrjäytettiin itsenäisten kansallisvaltioiden tieltä juuri kauppiaiden, kapitalistien ja porvariston eduksi. Näiden joita jokaisen kunnon fasistin tulisi syyttää globalisaatiosta. Mutta hetkinen, eikös isänmaan pitänyt olla paras puolustus globalisaatiota vastaan?

MS: Eikö vastasyntynyt lapsi olekin paras esimerkki utilitarismin hylkäämisestä?

IM: Ei. Biologisessa mielessä lapsen tekeminen on ehdottoman utilitaristista. Perinteisesti lapsi on nähty jatkuvuuden takaajana sekä tärkeässä utilitaristisessa roolissa pitämässä ikääntyvistä vanhemmista huolta. Ajatus säännömukaisesta epäutilitaristisesta poikimisesta on ehdottoman moderni ellei postmoderni ajatus. Mutta hetkinen – eikös fasistien pitänyt olla postmodernia vastaan.

Monelle vanhemmalle lapsi on oman itsekkyyden näyttämö, perinnön kantaja sekä oman elämäntyön jatkaja.

*

Strategiasta

Ymmärrän mahdolliset riskit kun ryhdytään niputtamaan eri fasisteja yhden fasismin alle. Tämä ei hajota ja hallitse vaan tuo yhteen. Pahimmillaan fasistien lukumäärä moninkertaistuu. Samoin he, jotka eivät aikaisemmin kokeneet itseään fasistiksi - mutta tulevat nyt luokitelluiksi sellaisiksi - joutuvat vähintään uhraamaan asialle ajatuksen ja saattavat tulevaisuudessa löytää itsensä lähempää muita fasisteja.

Toisaalta uskon ja tiedän fasistien jo nyt tekevän toisilleen seuraa. On myös totuudenmukaista puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Tarkoitan, että fasismin piiriin on tuotava myös sinne ehdottomasti kuuluvat itseään maahanmuuttokriitikoiksi, traditionalisteiksi ja kulttuurikonservatiiveiksi kutsuvat fasistit. Fasisteille on tyypillistä oman ideologiansa kätkeminen. Siksi yleisen tietoisuuden lisäämiseksi on tarpeellista osoittaa kuka on fasisti ja miksi.

*

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Fasismia vastaan

Tämän blogin aiheena ovat fasistit. En tarkoita vain Mussolinia ja hänen kavereitaan, vaan fasisteja kansankielisessä merkityksessä: uusnatseja, nationalisteja, patriootteja, traditionalisteja, kulttuurikonservatiiveja, kansallissosialisteja, rasisteja, seksistejä, militaristeja, islamofobeja, antijihadisteja, monokulturalisteja, Suomen Sisua, Kansallista Vastarintaa, Mustaa sydäntä, hommafoorumilaisia, kontrollivaltio-friikkejä sekä lukemattomia muita, joiden pyrkimyksenä on - tahallaan tai vahingossa - luoda perustaa uusfasismille. Tähän ryhmään kuulu myös fasistien symppaajat kuten Perussuomalaisten Timo Soini.

Vaikka edellä mainittujen toimintatavat, retoriikka tai aatteet ovat toisistaan poikkeavia, näen heidän pyrkimystensä täydentävän toisiaan. Jos tästä niputtamisesta joku loukkaa mielensä, niin harmi.

En ole aikeissa esitellä mitään kilpailevia ideologisia ajatuksia, vaan pyrkimykseni on puhtaan negatiivinen. Siksi olen aikeissa vain väittää vastaan. Minulle riittää antifasismi sellaisenaan, maailma ilman fasisteja - ainakin aluksi.

Motiivini eivät ole myöskään moralistiset. En siis väitä fasistien olevan pahoja. Ei, minusta he ovat vain tyhmiä tai vaarallisia - useimmiten molempia.

Miksi sitten tuhlata aikaansa väittelemällä sellaisten kanssa? Siksi, koska kukaan ei vaivaudu tekemään niin. Suurin osa analyyttiseen ajatteluun kykenevistä ihmisistä näkevät siihen ryhtymisen turhana sillä kokevat fasismin epä-älyllisenä. Tämä on kuitenkin harhaluulo. Väitän, että argumentaation heikkoudesta huolimatta fasismi on myös älyllinen projekti. Moni tekstin alussa listaamani ideologia tai aate olettaa, että ihmisen täytyy käydä läpi järkeilyyn perustuva prosessi, jonka seurauksena hänestä vasta voi tulla natsi, traditionalisti, maahanmuuttokriitikko tai miksi sitä sitten tuleekaan. Näin ollen vasta-argumentoinnilla on perusteensa.

*