Fasismia vastaan

Tämän blogin aiheena ovat fasistit. En tarkoita vain Mussolinia ja hänen kavereitaan, vaan fasisteja kansankielisessä merkityksessä: uusnatseja, nationalisteja, patriootteja, traditionalisteja, kulttuurikonservatiiveja, kansallissosialisteja, rasisteja, seksistejä, militaristeja, islamofobeja, antijihadisteja, monokulturalisteja, Suomen Sisua, Kansallista Vastarintaa, Mustaa sydäntä, hommafoorumilaisia, kontrollivaltio-friikkejä sekä lukemattomia muita, joiden pyrkimyksenä on - tahallaan tai vahingossa - luoda perustaa uusfasismille. Tähän ryhmään kuulu myös fasistien symppaajat kuten Perussuomalaisten Timo Soini.

Vaikka edellä mainittujen toimintatavat, retoriikka tai aatteet ovat toisistaan poikkeavia, näen heidän pyrkimystensä täydentävän toisiaan. Jos tästä niputtamisesta joku loukkaa mielensä, niin harmi.

En ole aikeissa esitellä mitään kilpailevia ideologisia ajatuksia, vaan pyrkimykseni on puhtaan negatiivinen. Siksi olen aikeissa vain väittää vastaan. Minulle riittää antifasismi sellaisenaan, maailma ilman fasisteja - ainakin aluksi.

Motiivini eivät ole myöskään moralistiset. En siis väitä fasistien olevan pahoja. Ei, minusta he ovat vain tyhmiä tai vaarallisia - useimmiten molempia.

Miksi sitten tuhlata aikaansa väittelemällä sellaisten kanssa? Siksi, koska kukaan ei vaivaudu tekemään niin. Suurin osa analyyttiseen ajatteluun kykenevistä ihmisistä näkevät siihen ryhtymisen turhana sillä kokevat fasismin epä-älyllisenä. Tämä on kuitenkin harhaluulo. Väitän, että argumentaation heikkoudesta huolimatta fasismi on myös älyllinen projekti. Moni tekstin alussa listaamani ideologia tai aate olettaa, että ihmisen täytyy käydä läpi järkeilyyn perustuva prosessi, jonka seurauksena hänestä vasta voi tulla natsi, traditionalisti, maahanmuuttokriitikko tai miksi sitä sitten tuleekaan. Näin ollen vasta-argumentoinnilla on perusteensa.

*