Kansa ja kansallinen identiteetti, osa 2

Tämä teksti käsittelee kansaa kansallisen identiteetin näkökulmasta. Kun puhutaan kansallisesta identiteetistä, käsitettä kannattaa lähestyä kahdesta suunnasta: kansasta sekä kansalaisesta käsin.

Kansa

Sana kansa on fasistilogisesti kiinnostava. Kansalla voidaan tarkoittaa joko lain määrittelemää kansalaisuutta eli tietyn valtion kansalaisia heidän kansallisuudestaan riippumatta tai sitten kansallisuutta eräänlaisena (kuvitteellisena) yhteenkuuluvuutena. Fasistit jakautuvat tässä kahteen koulukuntaan.

Lähtökohtaisesti kaikki fasistit näkevät kansan ensisijaisesti merkityksessä etninen kansallisuus ja tämä merkitys on heille kaiken muun yllä. Hajontaa fasistiriveissä syntyy kuitenkin sen suhteen sisällytetäänkö käsitteeseen kansa myös valtio-oikeudellinen kansalaisuus eli kansallisvaltion juridinen jäsenyys vai ei. Jos hyväksytään, kuuluvat myös ei-kantasuomalaiset kansaan, riippumatta heidän sosiaalisesta tai kulttuurisesta taustastaan.

Osa fasisteista on lähtökohtaisesti oikeusvaltiovastaisia, eivätkä siksi voi hyväksyä valtio-opillista kansan määritelmää. Myös fundamentaaliset rasistit ja tiukan rotuopin seuraajat ymmärtävät kansan tarkoittavan vain ja ainoastaan etnistä kansallisuutta, tosin tietyillä kulttuurisilla lisämääreillä. Ei-nationalisti on rotu- tai kansanpetturi.

Kansallisen Vastarinnan(SVL) tapauksessa käsite kansa tuntuisi olevan poikkeuksellisen tulkinnanvarainen. Käsite on kahtalainen. Yhtäältä kirjoituksissaan toistuu etninen Suomen kansa, mutta toisinaan kansaksi voidaan käsittää myös etniset skandinaavit yleisesti, arjalaiset tai valkoinen rotu – kuten he kutsuvat etnisiä eurooppalaisia ja mantereen ulkopuolella asuvia eurooppalaisten jälkeläisiä. Saamelaiset, romanit tai slaavit eivät kuulu heidän kansan käsitteessään.

Toinen kansan piirre on kulttuurinen yhtäläisyys, joka tekee asiasta monimutkaisemman. Erityisiä vaikeuksia Kansallisella Vastarinnalla on kansan määrittelyssä silloin kun etnisyyden vaatimus täyttyy, mutta muuten kansallisista asioista ollaan eri mieltä. Tai toisin päin: kun ideologisesti ollaan samaa mieltä, mutta etnisesti erilaisia. 

Voitaisiin siis sanoa, että SVL:n käsitys kansasta sisältää etnisyyden ohella myös ajatuksen kansallisesti jaetusta, yhteisestä ideologiasta. Tämä kuitenkin rajaa käsitteen niin marginaaliseksi, että siille on vaikea löytää vastaavuutta etnisin perustein. Puhuessaan kansasta tarkoittavat patriootit tällä siis eräänlaista kansallissosialistista heimoa, joka käsittää laskutavasta riippuen paria kymmentä miespuolista henkilöä. Tästä näkökulmasta katsottuna SVL:n huoli kansan säilymisestä on helppo ymmärtää.

Mutta leikki sikseen. Puhe kansasta kuuluu elimellisesti SVL:n kieleen. On tärkeää painottaa, että termin käytöllä yritetään ensisijaisesti kasvattaa poliittista massa, ei suinkaan kuvata suomalaisuutta. Sanomalla "kansa" ja puhumalla "kansan nimissä" pyritään siis luomaan illuusio siitä, että kansallissosialistisella aatteella olisi kaikupohjaa kansassa – sanan laajassa merkityksessä. Mutta eikös tällainen kansankokonaisuuden luontaisen diversiteetin aliarvioiminen ole ikään kuin aatetta vastaan? Totta kai on, tämä juuri on fasistiretoriikan tarkoitus. Viis kansasta kun tarvitaan alamaisia.

Maltillisemmat fasistit poikkeavat oikeusvaltiovastaisista siinä, että he kannattavat kansallisvaltiota sekä sen instituutioita ja hyväksyvät juridisen kansalaisuuden, vaikkakin haluaisivat rukata lainsäädäntöä entisestään enemmän etnistä ja aatteellista kansallisuutta painottavaksi.

Monet Perussuomalaiset, eritoten itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat kuuluvat tähän ryhmään. He usein – ainakin periaatteessa – hyväksyvät toiset kansallisuudet osaksi kansaa, mutta lähinnä utilitaristisista syistä – ammatin tai erikoisosaamisen takia ja vasta sitten, kun nämä ovat ensin luopuneet omista kansallisista ominaisuuksistaan ja sulautuneet valtaväestöön. Niinpä heidän käsityksensä kansasta painottuu tiukan rotupuhtauden vaatimuksen sijaan tietyn rajatun kansalaiskäsityksen ihailuksi. Tosin on vaikea uskoa, että maahanmuuttajakriitikolle mustaihoinen ihminen voisi koskaan olla täysiarvoinen suomen kansalainen vaikka assimilaatio olisi onnistunut miten hyvin tahansa.

Kansalaisen tarkoitus on olla hyödyllinen ja tuottava yhteiskunnan yksikkö, joka jakaa maahanmuuttokriitikoiden usein konservatiiviset arvot. Ihmisyyden mitta on hänen hyödyllisyytensä valtiolle, eli käytännössä ihmisen paino kullassa.

Kansalainen

Kansallisesta identiteetistä puhuttaessa kansalaisella viitataan yksilöön, jonka ominaisuus kyseinen identiteetti on. Kansalainen on yksilö, joka identifioi itsensä osaksi yksilöidentiteetin yläpuolla olevaa `kansaa`.

Näkemys houkuttelee väistämättä pohtimaan kansallisen identiteetin subjektiivista ymmärtämistä ja sitä miten paljon(tai vähän) kansallisiksi käsitetyt piirteet ovat muiden kanssa jaettuja. Kun ihmiseltä kysytään mitä kaikkea on suomalaisuus, itsestään selvien yhteneväisyyksien ulkopuolella hajonta on valtava. Mainitsemisen arvoista on, että osa vastauksista on negatiivisesti latautuneita – kansallinen identiteetti voi siis olla myös negatiivinen.

Arvatenkaan fasistit eivät ole kiinnostuneita siitä, mitä kansalaiset itse ajattelevat kansallisesta identiteetistä. Jos kansallisen identiteetin lähtökohdaksi otetaan kansalaisten omat näkemykset, ei fasisteilla tai edes maahanmuuttokriitikoilla ole mitään jakoa sen pajatson suhteen. Miksi kansalaislähtöinen kansalaisuuden määritelmä ei kelpaa? Siksi, että fasistien syyt puhua kansasta ovat puhtaan poliittisia, ei etnologisia.

Identiteetistä

Identiteetti ei ole koskaan kohteensa – kansan tai kansalaisen – välitön kuvaus vaan mielikuva tai ihanne. Identiteetti siis eroaa siitä mitä ihmiset todella ovat – niin yksilön kuin kansankin kohdalla.

Ettei menisi liian monimutkaiseksi selvennän edellistä. Tarkoitan, että suomalainen kansallinen identiteetti on eri asia kuin Suomen kansa. Tai suomalainen kansallinen identiteetti on eri asia kuin yksilö, joka samaistuu kansalliseen identiteettiin. Kansallinen Identiteetti ei siis kuvaa totuudellisesti kansaa eikä myöskään siihen itsensä identifioivaa yksilöä. Tässä kohtaa fasisti haluaisi väittää vastaan, mutta ei osaa. 

 

Ja tämä käy vielä kiinnostavammaksi. Edellinen tarkoittaa käytännössä sitä, että identiteetti on aina refleksiivinen, tulkittu ja välittynyt – ei välitön tai todellinen kuten nationalistit haluasivat sen olevan. Identiteetti on siis aina mahdollista rakentaa tahdonvaraisena projektina – ja näin tehdään ja on ennenkin tehty. Jos näin ei olisi ei olisi kansallismielisiäkään.

→ Jatkoa luvassa. Seuraavassa osassa pohditaan: mistä on fasistien identiteetti tehty?

*

Sanastoa vain kansankieltä puhuville:

Fasismilogia = fasismin tutkimus

Fundamentaalinen = kiihkomielinen

Illuusio = kuvitelma

Juridinen = valtiolliseen oikeusjärjestelmään perustuva

Marginaalinen = vähäinen, epäoleellinen

Refleksiivinen = tekijään itseensä kohdistuva

Subjekti = yksilö, jota ei voi juuri yksilöllisyyden takia suoraan verrata keneenkään toiseen yksilöön – hän joka on, hän joka kokee

Subjektiivinen = yksilöllinen

Utilitaristinen = hyötyyn perustuva, pyrkimys suurimpaan mahdollisen hyötyyn

*